Eilisen aamun huonot uutiset vaikutti tasan pariin ensimmäiseen tuntiin työmaalla. Sillä heti ekalla tunnilla huomasin muutamaan kertaan istuvani luokassa ilman että olin kuullut sanaakaan mitä luokassa oli puhuttu, onneksi toinen tunti meni ekaa kertaa pienluokassa joten sain siinä määrin uutta ajateltavaa että unohdin koko jutun tunnin ajaksi. Vielä ruokkisvälkälläkin olo oli himppasen ketutuksen puolella mutta aika pian se siitä sitten iloksi muuttui, ja onko ihme? Työkaverit kun kysyi että onko minulla muka oikeasti olemassa edes sellaista tunnetilaa kuin ketutus.

Kaiken kaikkiaan työpäivä sujui silti lupsakkaan vauhdikkaasti ja mukavasti. Eilinen kuului jälleen kerran niihin "palikat sekaisin"-päiviin eli kahden jäätyä kotiin, toisen lapsen sairauden, toisen oman sairautensa vuoksi, meillä jäi palaverit pitämättä ja päivä perustui etenkin aamun osalta pitkälti juoksemiseen siellä täällä ja tuolla. Minäkin sain tosiaan sen pienluokkakasteeni, tämä kaste aiheutti joissain määrin murinaa ja ärinää vararehtorissa joka oli luonnollisestikin päättänyt mielessään minun olevan hänen luokassaan tunnin kuten yleensäkin torstaisin.

Hyvin se silti sujui. Siis päivä. Jopa niin hyvin että puolen päivän jälkeen ehdin pitää palaveria rehtorin kanssa, siis siitä jatkosta. Kiitin kohteliaasti tarjouksesta soitella naapurikuntaan ja kysyin josko sittenkin saisin tehdä sen rääppeeksi jäävän puolentoista kuukauden pätkän syksyllä. Tässä vaiheessa rehtorilla oli jo mielessä se simppeli tosiasia että mikäli kaksi vakipaikkaa hakenutta sijaisuudentekijää pääseekin vakkareiksi niin kas, jouluun asti olisi sijaisuus mitä tehdä.

Niin. Mutta kun minulla ei ole ammattipätevyyttä hommaan. Että onhan niitä ammattipätevyyden omaaviakin sijaisia vaikka millä ja mitalla vapaana. Rehtori totesi että se on sen ajan murhe ja niin, ihan kaikkia vapaana olijoita hän ei ammattipätevyydestä huolimatta tahdo edes taloon. Nämä murheet siirrettiin suosilla syksyyn, nyt rehtori jäi tiukasti metsästyslinjalle, henkilöstöpäällikkö kun oli tavoittamattomissa ja rehtori oli päättänyt kysyä asiaa vielä tältäkin.

Yhden välkällä totesin lähimmälle esimiehelleni että kyllähän se on nyt niin että minä singahdan kotiin vartin yli kaksi päättyvän tunnin jälkeen enkä suinkaan hilppase mihinkään iltapäiväkerhoon. Esimies katsoi hetken ihmeissään ja alkoi nauraa kun totesin tälle että minullahan tulee ylimääräisiä tunteja kolme ensi viikolla. "Totta tosiaan, tuntiakaan, saati edes minuuttia, et anna ylimääräistä kaupungille, kotiin vaan! Ja pidäkin huoli että otat ne muutkin ylimääräiset takaisin, myös ne perjantain vartin ylimenot. "

Kotona odotti, ihme kyllä, suht siisti huusholli ja vähemmän nälkäinen tokaluokkalainen. Ehdin jopa juomaan kupposen teetä ennen kuin oli pakko ryhtyä ruoan lämmittelyyn. Fiksu veto, keittää makaronit iltapäiväksi jo aamutuimaan, pastakastikehan olikin jo valmiina jääkaapissa. Syötyämme olin hetken aikeissa siirtyä yläkertaan suorittamaan kunnon loppusilauksen tekoa lasten huoneeseen mutta juuri uniltaan heränneen ukon toteamus siitä että tämä meneekin viikonlopuksi ylitöihin sai minut jämähtämään nojatuoliin.

Ja niinkuin minä olin juuri töissä miettinyt viikonlopuksi sitä ja tätä, ihan vain ketutusta hoitaakseni. No, josko hoitelen sitä sitten siivoamalla oikein kunnolla sen yläkerran ja jos aikaa jää niin taidan tyhjentää vinttiäkin samalla kertaa. Nyt kun olisi vain peräkärry, olisi niin kertakaikkisen helppoa siivota tyylillä jossa voisi heittää kaiken kaatopaikalle kuuluvan suoraan kärryn kyytiin. Tätä pitää vielä tuumia.

Illalla hiippailin nukkumaan Housen puolivälissä. Puolivälissä ihan siksikin että se on ainoa varma keino pysyä hereillä koko jakson ajan, annas olla jos kömmit vällyjen väliin ysiltä katsomaan niin takuuvarmasti jää puolet näkemättä. Kymmeneltä nakkasin rillit hyllyyn ja otin kylkiasennon ja kas, taas pomppi työjutut unissa. Höh sanon mä! Toisaalta, kummasti tässä ekstralihat sulaa kun mieli tekee jatkuvasti omia töitään alitajunnan puolella.

Ja nyt kuulkaa, luulenpa että siirryn kesyttämään yön aikana villiintyneitä kutrejani. Josta tulikin vielä pari juttua mieleen. Eilen yksi luokkamme pojista, se joka osaa kouluhommat kuin vettä vaan kunhan istun tämän lähistöllä ja muistan kehua aina kaikista onnistumisista, kysyi kuinka vanha olen. Kerrottuani että neljäkymmentä lähenee vinhaa vauhtia poika kysyi pidänkö synttärit koulussa. Lupasipa tuo leipoa vielä kakunkin jos ne koulussa vietän. Ihana koltiainen!

Eikä se ollut edes ainoa kivakiva tapahtuma eiliselle. Pienluokassa yksi pikkunatiainen kosketteli korvakorujani samalla kun neuvoin tälle edessä olevaa tehtävää ja totesi niiden olevan tosi ihanat. Omassa luokassa sain vielä päivällä yhdeltä luokan tytöistä Paavo Pesusieni-piirustuksen kotiin vietäväksi. Pitääkin tuoda se tänään jääkaapin oveen. On aika hiivatin kivaa olla töissä paikassa jossa pääsee lasten kanssa rauhalliseen vuorovaikutukseen.

Ja nyt, nyt kesyttämään. Se on moro ja viettäkää oikein kivakivaperjantai. Minä aion totta tosiaan pyrkiä samaan vaikka vieläkin riipii.