Tai eihän tämä nyt ihan täyttä tiedottomuutta ole mutta yhtä kaikki, ärsyttävää silti. Oppisopparirahat kun on edelleen varustettu isolla kysymysmerkillä joten odottelen, odottelen ja odottelen. Liittyy tähän aiheeseen silti hyviäkin uutisia; joku oppisopparista kiinnostunut oli soitellut koulusihteerille perjantaina kysellen mahdollisuuksiaan moiseen opiskelumuotoon koululla, näin rehtori minulle kertoi ja kas, koulusihteeri oli vastannut että kiitos mutta ei kiitos.

Että ei onnistu. Siis tämän soittajan osalta. Rehtori totesi että minun sopii olla rauhallinen, jos sitä rahaa tosiaan on niin kyllähän se raha on sitten minun kouluttamistani varten, ei muiden. Tässä kohtaa voi siis jo himpan vaikka hymyilläkin, sittenkin että sen rahan olemassaolo on vielä sen kysymysmerkin takana. Ehkä loppuviikosta voi hymyillä jo enemmän, rehtori näet lupasi selvittää asian tämän viikon aikana, hänellä kun on muutenkin asiaa talousjohtajan pakeille.

Näin ollen tämä ihminen on joko totaalimasentunut loppuviikosta tai sitten onnen kolmannessa taivaassa. Tai niin, voihan siinä käydä niinkin että edelleen tämä seilaa epätietoisuuden merellä eestaas. Voi plääh! Vaan toisaalta, ei se mitään! Eilinen työpäivä oli näet kertakaikkisen kivakiva ja sehän sujahti näkyvistäkin vauhdilla. Ensin oli aamu ja opekokous, hetken päästä olin jo vetämässä vaatteita niskaani ja lähdössä kotiin.

Kotona minua odottikin ihmeellinen läjä vaatteita ja reppuja. Prinsessa oli kotiutunut aiemmin ja nakannut vaatteensa pitkin poikin pikkueteistä, sekaan oli sujahtanut tämän oman repun lisäksi tämän luistinkassi ja olipa siinä läjässä kenkiäkin miten sattui. Eikä tilanne vaikuttanut yhtään paremmalta kun junnu rymisti heti minun perääni kotiin, se merkillinen läjä kasvoi entisestään. Olisi tehnyt mieli hyppiä tasajalkaa ja kirkua lapsia kokoamaan kapineensa mutta jätin sitten kirkumatta, ukko kun oli ehtinyt juuri "kauneusunilleen".

Siivoilin siinä joutessani keittiöä ja sitä eteistä, raivasinpa pätkän olkkariakin samalla. Ja juurihan minä sain koko alakerran huippukuosiin eikä sen sotkemiseen tarvita kyllä kuin yksi pyörremyrskyn kaltainen ilmiö johon liittyy kaikki kolme pienintä talon asukkia. Siinä siivoilun lomassa höpöttelin ukon siskon kanssa puhelimessa ja touhasin ruokaa tulolleen. Poika 16v kotiutui juuri sopivasti ruokalautasen ääreen ja ukkokin heräsi samoihin aikoihin joten me suuntasimme pojan kanssa katsastuskonttorille tämän syötyä sapuskansa.

Katsastuskonttorilla oli porukkaa kuin pipoa konsanaan, ja mikä koomisinta, koko porukka oli jollain tapaa kytköksissä poikaan 16v. Paikalla oli jo se poika, jonka nimissä pojan 16v nyt ostama skoba oli ollut, tai oikeastaan poika ja tämän isä, ja se skoba oli ollut tämän pojan isän nimissä. Poika puolestaan oli rekisteröimässä paria uutta mopoa nimiinsä, ja samalla asialla oli myös toinen nuori mies joka taas sattui olemaan juuri se jolta poika varsinaisesti oli skoban ostanut.

Kuuntelin porukan juttuja ja pakko se on kuulkaa sanoa että harvinaisen puheliasta ja hauskaa sakkia. Oli muuten onni että juuri se parivaljakko jonka nimissä skoba oli ollut sattui olemaan paikalla, muuten skoban rekisteröinti olisi siirtynyt ikävästi. Rekisteriotteen luovutusosasta kun sattui puuttumaan juuri sen isän nimi ja tilalla olikin tämän pojan nimi. Asia saatiin siis kuntoon ja hetki sen perään kun me ehdimme pojan kanssa kotiin ilmestyi paikalle jo tämä varsinainen myyntimieskin noutamaan sitä pojan raadoksi rässimää skobaa.

Joka muuten on edelleen meidän pihassa. Tällä pojalla kun sattui olemaan jo peräkärryssä kaksi PVtä ja yksi motocrossipyörä, eihän sinne enää sekaan mahtunut. Skoban haku siirtyi siis tälle päivälle, sen sijaan poika 16v lähtikin porukan mukaan viemään niitä jo kyydissä olleita ja hakemaan kaveriensa seuraksi myyjän pikkuveljen paria skobaa heidän mökiltään. Aikamoisia sankareita, onneksi meillä ei samanlaisia kaupparatsuja ole perheessä.

Yhdeksältä luovutin pelin saatuani pienimmät makuulleen ja jopa uni maistuikin. Ainoa miinus unissa oli se että heräilin yöllä pariin kertaan inhottavaa kuivaan yskään ja julmettuun kurkkukipuun. Sopisi hellittää jo! No, ehkä muutama aamuteekupponen avaa taas äänen siihen kuntoon että sitä pystyy käyttelemään töissä tarpeen mukaan. Nyt kun en millään malta olla pois sieltä yhtään, sen verran kriittisiä ja kutkuttavia aikoja eletään.

Vaan niin. Ehkä se olisi aika kuosittaa kutrinsa? Tässähän ehtisi vielä himppasen siivoilla vaikka keittiöäkin, teini kun jäi kahvittelemaan kaverinsa kanssa kun minä suikkelehdin sänkyyn joten jonkinlaista sotkua on nähtävissä. Se on moro ja viettäkää oikein kivakivatiistai! Minä tulen totta tosiaan pyrkimään samaan.