Irkku näki niin kamalaa painajaista alkuyöstä että havahtui jopa hereille. Ja se uni, vieläkin menee kylmät väreet pitkin selkää kun muistaa sen. Siinä unessa pienimmät olivat ulkona leikkimässä ja mies, joka oli ulkonäöltään pelottavan epäsiistin näköinen ja myös tunnettu aiemmista kidutuksista ja tapoista, kaappasi heidät suunnilleen suoraan irkun silmien alta. Se kauhu ja epätoivoisuus unessa oli niin käsinkosketeltava että siihenhän minä havahduin.

Kuristavaan tunteeseen kun en osannut unessa päättää pitääkö minun olla järkevä äiti ja koettaa hälyttää joku auttamaan itseäni miehen kiinniotossa ja lasteni pelastamisessa, mies kun pakeni lasteni kanssa niin että näin nämä kaiken aikaa, vaiko leijonaäiti joka säntää miehen perään, saa tämän kiinni ja mitä luultavimmin kuolee lastensa silmien edessä kykenemättä kuitenkaan auttamaan näitä niin että mies saa vietyä nämä kuitenkin mukanaan eikä kukaan edes tiedä että näin on tapahtunut ennen kuin sitten joskus ukon palattua töistä ja alettua ihmetellä missä me olemme. 

Ainoat tulkinnat jotka unista osaan tehdä on laiva, joka tarkoittaa muutosta elämässä, irtoavat hampaat jotka tarkoittavat kuolemaa ja äitini antama oppi, jonka mukaan paha uni tietää aina jotain hyvää. Kaappaus, siitä minulla ei ole hajuakaan mitä se tarkoittaa. Sen enempää kuin siitäkään mitä lasten kaappaus tarkoittaa. Unien tulkinta-apua otetaan vastaan. Sen verran tiedän että unena tuo oli pelottavuudeltaan ehkä hurjin mitä ikinä olen nähnyt. Hyi!

Vaan asiasta sammakkoon, kuten eräs ystäväni ah niin leikkisästi tapaa aina sanoa. Tai ehkä tämä kuitenkin kuuluu enemmän diipadaapa-osastoon, kuten taas siskoni tapaa ah niin leikkisästi aina sanoa. Ihme leikkimielisiä ihmisiä olen koonnut elämääni, huomaatteko. Vaan siis sinne diipadaapaan merkkiä silmien omituinen olemus.

En tiedä olenko koskaan mahtanut tätä mainita blogissani, mutta miehellänihän on erittäin syvänruskeat silmät. Väri on periytynyt hänen äitinsä puolelta ja kaikilla miehen sisaruksillakin, yhtä vihreäsilmäistä lukuunottamatta, on ruskeat silmät. Miehen isä ja tämän puolen suku tuppaa olemaan lähinnä siniharmaasilmäistä joukkoa. Omat silmäni taas ovat lähinnä siniharmaat, tietyllä meikillä ne saa näyttämään vihertäviltä. Pienempänä ne olivat taivaansiniset mutta kummasti se väri pakenee silmistä aikuisena.

Isommilla lapsilla on siniharmaat teiniä lukuunottamatta, tämän silmät ovat syvänsiniset. Selitys lienee siniharmaasilmäinen isän ja äidin puolen suku, heillä kaikilla kun on myös vaaleat hiukset kuten minulla ja heidän isällään. Hiusten väri ei lienee yhtä voimakkaasti periytyvä, koska eksän vanhemmat on ruskeahiuksisia ja minun vanhemmistani äidillä oli ruskeat ja isällä liki mustat hiukset.

Vaan takaisin niihin silmiin. Koska ruskea on kovin voimakkaasti periytyvä väri silmissä, luonnollisestikin minun ja ukon lapset ovat ruskeasilmäisiä. Paitsi spede. Tällä on täysin siniset silmät. Olemme kohta kaksi vuotta odottaneet mielenkiinnolla koska väri tulee vaihtumaan. Ei ole merkkejä näkynyt, ehkä se ei edes vaihdu. Prinsessan silmäthän olivat mustat tämän syntyessä ja mustina ne pysyivätkin ensimmäisen ikävuoden muuttuen sen jälkeen syvän tummanruskeiksi. Junnun silmät taas oli syntyessä siniset mutta hyvin pian nekin muuttui ruskeiksi.

Prinsessan hiuksetkin on olleet tummanruskeat alusta asti, junnu sen sijaan oli ensimmäiset kolme-neljä vuotta blondi. Edelleen junnu on kesäisin blondi, talven aikana hiukset ehtii muuttua ruskeiksi vaihtaen värinsä jälleen alkukesän aikana vaaleiksi. Spede sen sijaan on puoliblondi. Hiukset ei ole vaalean vaaleat, eikä ruskeatkaan vaan vaalean ja ruskean välimuoto. Pitäisiköhän irkun alkaa opiskella perinnöllisyysoppia kun nämä periytyvät piirteet kiinnostaa aina yhtä paljon?

Spede on ruuminrakenteltaan täysin siskonsa ja pojan 12v kopio. Lihaksissa löytyy, samanlainen oli ukko pienenä samoin kuin ukon yksi sisko, niin ja minä. Junnu sen sijaan sopisi balettitanssijaksi, niin pieni ja sipponen tämä on. Sama ruumiinrakenne on ollut teinillä ja pojalla 15v, samoin kuin minun siskollani ja miehen kolmella siskolla. Luonteisiin en viitsi edes mennä, niin paljon yhteneväisyyksiä löytyy kellä kenenkin kanssa.

Mutta mielenkiintoista näitä on seurailla. Harmi että minulla ei ole hajuakaan ketä sukulaistani minä muistutan eniten luonteeltani, eikä tuota oikein pääse kysymäänkään enää. Sen tiedän että siskoni on luonteeltaan kuin äitini, mutta ainoa jonka luonne on omasta mielestäni edes lähellä omaa luonnettani on isäpuoleni ja häneltähän tämä ei ole voinut minulle periytyä. Ehkä olen sitten imenyt hänen luonteenlaatunsa itseeni? Mene ja tiedä. 

Vaan nyt irkku poistuu diipadaapa-osastolta ja siirtyy arkielämän pariin eli kotihommien kimppuun. Viettäkääpä mukava tiistai, se on moro!