Myönnän, ehkä pelkkä tsai ei riitä kuvaamaan tunnetiloja joita poika 15v eilen äidissään herätti. Voiko lapsen toimintaa pitää yhtä aikaa fiksuna, neuvokkaana ja suorastaan positiivista ylpeyttä herättävänä kun miettii että tekisi mieli vedellä ympäri korvia, pyöritellä tervassa ja höyhenissä ja poikahan ei ole taas ajatellut himppaakaan nenäänsä pidemmälle? Noin niinkuin rehellisesti sanottuna. Ne tuntemukset näet risteili äidin päässä vuoroin eilen ehtoolla kun poika kotiutui koulun liikuntapäivästä.

Tämä on pitkähkö tarina joten suosittelen varaamaan kahvikupposen käsien ulottuville. Kävi näet niin, että tänä vuonna, kuten aiempinakin, koulusta pääsi Himokselle laskettelemaan liikuntapäivänä kunhan varasi itselleen paikan ajoissa ja vahvisti tämän paikkavarauksen 10 eurolla. No, kuten moni lukija muistaakin, pojalta on viikkorahat evätty jatkuvan koulusta myöhästelyn, koulun alueelta poistumisten, kotoa myöhästelyjen, kotikoplailuiden jne jne vuoksi. Tätä tilaahan on nyt jatkunut liki puolitoista kuukautta josta tosin osa on mennyt siihen että poika oli lainannut pojalta 13v rahaa joulun jälkeen ja koska poika 15vhän ei sellaisia velkoja muista maksella etenkään veljelleen, on tämän viikkorahoista pidätetty kahden ja puolen viikon rahat myös tähän.

Varaustoimenpiteet piti hoitaa tammikuun loppuun mennessä ja vaikka kuinka irkun sydäntä särkikin kieltäytyminen varausmaksun antamisesta, totesi irkku että tällä kertaa on PAKKO pitää päänsä ja olla heltymättä vaikka kuinka se jokavuotinen laskettelureissu luokkakavereiden kanssa jääkin väliin. Myöskään exä ei ollut suostunut pojalle antamaan rahaa kyseiseen toimintoon koska "hänellä ei ole ja hän maksaa äidille ja blaa blaa blaa" kuten lapset asian ilmaisi. Pojalla itsellään oli kyllä tammikuulla rahaa useampaankin kertaan. Kuten moni varmasti muistaakin, poika on kova tekemään töitä töitä joista saa rahaa joten tämä on kyllä hankkinut itselleen taskurahoja milloin naapurustossa lumitöitä tehden, milloin hoitaen mummojen ja pappojen kauppa-asioita tai touhuten puusavotoissa.

Aivan yhtä hyvin varmasti moni muistaa että pojan taskussahan euro ei tee pesää eli niistä taskurahoistakaan ei kertaakaan joutanut se kymppi koululle asti eli ei varausta, ei reissua mutta liikuntapäivää kyllä. Poika oli siis ilmoitettu osallistumaan joko hiihtoon tai kävelylenkkiin liikuntapäivän merkeissä ja tämähän oli pojan mielestä ideana täysin sieltä syvältä jostain. Näin ollen poika yllätti, tosin vain hyvin kevyesti, äitinsä toteamalla maanantaina että kappas niin, hänpä tästä menee kavereille illaksi puusavottaan kun näiden äiti lupasi hänelle siitä himppasen rahaa korvaukseksi ja hän voi sillä rahalla sitten sinne laskettelureissuun lähteä liikuntapäivänä.

No, äitihän toki ajatteli mielessään että kas kas, koulun reissuun on tullut siis peruutuspaikkoja, joka ei toki ole mikään ihme kun ajattelee jatkuvasti kieppuvia lenssu- ja oksupoksutouhuja ja tunsi pienimuotoista iloa siitä, että poika pääsi kuin pääsikin ja ennen kaikkea OMILLA ansioillaan reissuun. Maanantai meni siis pojalla puusavotassa ja tiistai-iltana tämä kaiveli kellaria koska ukko oli joskus vuonna käpy ja muna sanonut pojalle että siellä on tämän vanhat laskettelusukset ja -monot. Jotka on muuten siis ihan oikeasti vanhat vanhat, ukko ei ole tasan varmasti lasketellut niillä kertaakaan sitten teinivuosiensa eli mallisto on suoraan... no reilun 20 vuoden takainen?

Laskettelukamppeet löytyi ja äiti siinä himppasen pyöritteli silmiään tyyliin siis tosissasko aiot noilla... No, rahahan ei kasva oksilla ja sen on jostain kumman syystä poikakin oppinut viime aikoina joten kyllä, ei se mikään välinelaji ole jossa kisataan kapineiden ulkonäöllä. Okei. Lopuksi poika totesi menevänsä nukkumaan kunhan on käynyt vielä kurkkaamassa yhden jutun niistä suksista, jotka siis nökötti talon seinustalla, ja tämän tehtyään lähti kuin lähtikin sänkyä kohti jo ennen kymmentä illalla todeten että tällä on herätys jo ennen kuutta ja kuudelta hänen pitää olla jo menossa eli äiti ei sitten ihmettele jos herää vasta kyseisen kellonajan jälkeen.

Eilen äiti heräsi kuudelta. Kävi kurkkaamassa teiniä, joka olisi siis nukkunut autuaasti pommiin ilman äidin kurkkausta, ja tämän perään poikaa 15v joka olisi myös nukkunut onnensa ohi jos äiti ei olisi kurkannut. Ja poikahan lähti kuin ohjus liikkeelle, kiskoi mennessään loppuja vaatteita päälleen ja äiti jäi siihen onnelliseen käsitykseen että poika on sopinut kaverinsa kanssa että menee näiden kyydillä koululle josta sitten se koulun kuljetus jne jne. Ovelta poika huikkasi vielä kotiutuvansa joskus kuuden kanttiin joten nähdään sitten ja samassa ovi jo kopisikin kiinni kiireisen kulkijan perässä.

Illansuussa poika kotiutui. Hyväntuulisena, iloisena ja hilpeänä todeten ensi sanoikseen että kaksi kaveria oli vetänyt lipat rinteessä ja kumpainenkin oli jouduttu kiikuttamaan lasareettiin mutta onneksi ei tullut murtumia kummempaa ja reissu oli muilta osin huippukiva ja onnistunut. Ja niin. Hän ei mennyt koulun kyydillä. Vaan junalla. Ensin taajamajunalla manseen ja siitä toisella Jämsään. Ja Jämsän sittarilla hän törmäsi tosi mukavaan papparaiseen joka tunsi ukon isän ja kyyditsi hänet Himokselle samalla kun ajeli itse kotiin kaupoilta.

Ja ei, luokanvalvoja ei saanut hermoromahdusta, sen sijaan tämä oli kuolla nauruun rinteessä kuten myös se rehtori joka aina huutaa ja rähjää oppilaille kuten myös se opinto-ohjaaja joka kiukkuaa. Poika oli näet sanonut luokanvalvojalle edellisenä päivänä koulussa että hän tulee myös laskettelemaan johon luokanvalvoja oli todennut että ei onnistu, kyyti on täynnä ja poika on merkattukin jo muihin aktiviteetteihin. Johon poika oli todennut että kyllä hän muuten tulee. Jota luokanvalvoja ei tietenkään uskonut tapahtuvan koska milläs sitä täältä aamutuimaan sadan kilsan päähän...

Homma on siis kokonaisuudessaan mennyt niin, että poika on kehittänyt itse toimintasuunnitelman, katsonut juna-aikataulut kotona netistä ja koska aamujuna on mennyt jo ennen puoli seitsemää manseen, on tällä ollut tulimmainen kiire aamulla. Ilmanko lähti kuin hauki kaislikosta. Laskettelukamppeita taas ei käyty sen kummemmin tutkimassa pihassa silloin illalla, ehei, kaveri kävi hakemassa ne huolehtiakseen ne koulun kuljetukseen mukaan jolla oli siis itse menossa laskettelemaan. Ongelmiakin matkassa oli ollut, poika oli näet hoksannut että tältä puuttui kaksi euroa junalippujen ja laskettelurinteen yhteishinnasta mutta mikä onni, konnari ei ollut taajamajunassa huomannut kysyä tältä lippua.

Toisaalta taas onnea oli ollut mukana, sillä tosiaan, takaisin tullessa koulun kyydissä oli ollut kaksi paikkaa vapaana kun ne kolhijat siis oli pois kyydistä. Poika pääsi siis ilmaiseksi kotiin, kas kun ei tällä sitten olisi ollut rahaa enää syötävään rinteessä jos tämä olisi joutunut junalla kotiutumaankin. Lisäksi, no tottakai kun on onnenkultapojusta kyse, tämä oli osallistunut kavereidensa kanssa rinteessä järjestettyyn Dumle-kisaan ja olivat voittaneet ison säkillisen Dumleja. Jep jep. Sanoisinko että niin. Mitä tähän sitten sanoo.

Pitkällisen keskustelun paikka tämä ainakin on, olkoonkin että poika osoitti järjettömän upeaa neuvokkuutta, järjestelykykyä ja vaikka mitä, näet äidin sydäntä kylmäsi ajatus siitä että mitä jos. Mitä jos konnari olisikin huomannut tämän ja tämä olisi joutunut maksamaan matkan eikä koulun kyydillä olisikaan päässyt takaisin. Mitä jos se kiva papparainen olisikin ollut murhamies tai pedofiili tai joku hullu joka olisi kaapannut pojan. Mitä jos tälle olisi sattunut jotain, mistä tätä olisi osattu etsiä kun koululla olisi luultu tämän olevan kävelemässä, hiihtämässä tai lintsaavan ja äiti taas olisi luullut tämän olevan koulun kanssa kävelemässä, hiihtämässä tai missä lie.

Mutta niin. Pakko myöntää, että kyllä se hieman äidinkin itsetuntoa hivelee kun tajuaa että poika ei taida kovin montaa ongelmaa elämässään kohdata joihin ei ratkaisua keksisi. Ja ei tuota ainakaan voi varusteluhulluksi sanoa, kuinka moni muu olisi lähtenyt reissuun iänkaiken vanhoilla kapineilla? Nähnyt tuon kaiken vaivan päästäkseen laskettelemaan kapineilla jotka on varmasti herättänyt hilpeyttä monien silmissä. Mutta on se pimee. On se. Siirryn kotitöiden pariin koska muuten alan taas kakomaan kahvia väärään kurkkuun. Se on moro.