Uskotteko niiden olemassaoloon? Siihen, että joku lähimmäinen, josta on joutunut luopumaan, on tuolla jossain ja levittää siipensä suojellakseen sinua, perhettäsi ja rakkaimpiasi. Irkun sydän teki ylimääräisiä voltteja tänään kun kävin lukemassa Tytöntekijän blogia. Np-ultra antoi raja-arvon, jo valmiiksi keskenmenoa pelännyt Tytöntekijä sai uuden pelon aiheen.

Ehkä itsellä on odotusaika vielä liian lähellä, koska se niin kovasti pysäytti. Sai tuntemaan sen kaiken pelon uudestaan, sen hädän, jatkuvan huolen. Toivon sydämestäni, että Sesilja pystyisi samaan kuin itse pystyin kaiken sen pelon keskellä, uskomaan jotenkin, jollain kierolla, kummallisella tavalla siihen, että kaikki on kunnossa. Että äiti ja isä pitää huolta, kantaa ihan varmasti pientä käsissään.

Muistoihin tulvahti myös se päätännän vaikeus lapsivesipunktion suhteen, kuinka tiesi suunnilleen prosentit keskenmenoriskin suhteen, kuinka yhtenä päivänä oli valmis ottamaan riskin, toisena ei. Vaikeaa, niin vaikeaa.

Toivonkin kaikilta blogini lukijoilta yhtä asiaa. Nostakaa tekin peukalot, isovarpaat, kaikki mahdolliset onnenkalut pystyyn, jotta kaikki on tytöntekijän pienellä piiperoisella hyvin. Että oikeassa on aydintekay:n sivuston laskuri, että oikeassa on se kätilö, joka sanoi että mitan pitää olla alle 2,7 mm. Kunhan piiperoisella on kaikki hyvin ja Sesilja saa syliinsä (mieluiten tietysti 6. tai 12. elokuuta) pienen pienen ihanaisen naisenalun.

Ps. poikakin otetaan ilolla vastaan.