Sitten loppuviimeksi hyvinkin riuskaan tahtiin, se suti. Yläkerran tasanne ja kaikki neljä ovea joka sille pienelle alueelle on saatu mäiskättyä, on peittyneet puhtaaseen maaliin. Seinistä tulee saaristomökki mieleen, vanha ripapaneeli maalattuna valkoiseksi on kovin... merellinen ja puhdas. Ovia en valkoiseksi maalannut, ehei, meillä on jälleen tosissaan väriä roiskittu. Kummankin huoneen ovet ovat kirkkaanpunaiset ja vinttien ovet oranssit, joten ei ihan pliisuksi jäänyt. Jostain kun vielä saisi ylimääräisen parisataa, niin saisi vision toteutettua loppuun asti.

Irkun visio kun on selvä. Koska rapputasanne on ihan oikeasti kovin pieni, mattoa varten mittailu tuotti tulokseksi leveältä kohtaa, siis siitä syvennyksestä jossa yläkerran tietokone pöytineen on, puolitoista metriä, kapeampi kohta on parikymmentä senttiä kapeampi ja pituuttakaan tuolla alueella ole kuin hieman rontti pari metriä, niin ahdashan se on. Sittenkin, että valkoiset seinät saa sen näyttämään nyt paljon tilavammalta mitä aiemmin. Visioon kun kuuluu ulos heitetty tietokonepöytä. Jonka tilalla syvennyksessä on pelkkä taso, näppistä varten lähinnä. Samaiseen visioon liittyy litteä näyttö, joka on kiinnitetty seinään. Voi pojaat, jo se olisi komia katsella sitten ja kätevä käyttää.

Nythän ne hiton ovet aiheuttavat lisää ahtautta sinne, joku kun kököttää tietokoneella ja toinen on menossa ohi perähuoneeseen, niin johan siinä usein kuuluu manailua, joko sen ohittajan suusta jonka paita jää ovenkahvaan kiinni, tai vaihtoehtoisesti sen koneella istujan suusta, joka manaa lähinnä sitä saamarin tuolin edestakaisin kiskomista. Kaikista kovin manaus on silloin, kun irkku koettaa selän takaa ohi painavan pyykkikopan kanssa. Jos kohta koneella istuja manailee, manailee irkku vielä hieman lujempaa. Kun onhan se nyt saamari ihan hanurista nostella sitä painavaa koppaa korviensa tasolle, jottei pamauta sillä päähän jälkikasvuaan. Toisaalta, kasvaapa haba.

Eli kyllä, littana näyttö olisi enemmän kuin in ja pop. Kustannuksia tosin nostaa reippaanpuoleisesti pojan 13v toive tuolista joka siihen mahdollisesti jossain vaiheessa hankittaisiin. Tiedättehän, nämä tällaiset mitä parturitkin usein käyttävät työjakkaroinaan, satulan muotoiset työtuolit. Ideana hyvä, kukkaro ei vaan pidä. Mutta siis, kannatan. Ja nyt kun siihen saadaan yhdistettyä vielä viikonlopun aikana, toivottavasti, lattialle asettuva kokolattiamaton pala, joka vaimentaa sitä tuolin kolinaa. Ihanaa. Jos joku kuulostaa ärsyttävältä, niin epätasaista puulattiaa vasten koliseva puutuoli. Jaiks!

Olen itseasiassa miettinytkin sitä, kuinka pienet tilat saa tekemään ihmeellisiä tilaratkaisuja. Kuinka pieneen tilaan saa sopimaan näinkin monen ihmisen elämän. Rassaahan se välillä, en kiellä, kun noin sadassa neliössä hillut seitsemän muun kanssa ja koetat sovittaa siihen tilaan kaikkien tarpeelliset kamat, mutta toisaalta. On siinä hyvätkin puolensa. Ei tule haalittua mitään ylimääräistä nurkkiin. Ja jos jotain, niin ainakin olemme tiivis porukka. Ikäänkuin olosuhteiden pakosta...

Tänään onkin sitten edessä retki maalikauppaan. Jossa kävin eilen jo sihtaamassa alustavasti iltasella värejä. Teinin kanssa. Hilpeissä merkeissä. Irkun tavat tunnetaan, näemmä, firmassa on kaksi myyjää joiden kanssa pyrin aina kaupat hoitamaan, oli sitten kyse ruuveista, nauloista, maaleista tai puutavarasta. Eilen vapaana oli naismyyjä, jonka kanssa on aina ilo asioida. Siinä sitä tuijotettiin väriliuskaa toisen perään, välillä myyjä soitti maalilinjalle selvittääkseen irkun merkillisen toiveen maalista joka loistaa pimeässä. Siinä selvyyttää odotellessa paikalle paukahti mukava vanhempi miesmyyjä, hymy huulillaan, kysymään jotta mitäs se nyt remontoi. Jotta kevät on, ja irkun tuntien laitetaanko kuinka monta tölkkiä maalia kyytiin. Minäkö ennakoitavissa...

Niin se maalikaupparetki. Haen maalit rappujen kattoon, ukko aikoo urakoida siitä tähtitaivaan. Sillä sitä pimeässä loistavaa maaliakin kyselin. Kun ne tähdet. Että jotta millä ne sinne? Jotta näyttäisivät oikeasti tähdiltä. Maalilinjan neuvo, valkoisenkeltaista maalia ja sillä, ei heillä sellaista ole joka loistaisi. Itse kehittelin myyjän kanssa ajatusta hopeahileestä, josko sitä sinne maalin joukkoon ripsuttaisi. Näkee nyt, sapluunan tekokin edessä. Ja se jos joku onkin ongelmallinen. Kun eihän tähti ole taivaalla tähden muotoinen. Vaan piste josta lähtee hentoisia säteitä. Että miten sen... Ehkäpä tyydymme ihan perustähden muotoon, siihen viisisakaraiseen. Muuten saattaa katto näyttää pulunpaskomalta.

Ja nyt kuulkaa, se on aika mennä herättelemään lapsosia. Se on moro!