Tänä aamuna havahduin ihan tosissani siihen tosiasiaan että syysloma vetelee viimeisiään. Kaikki mitä olen suunnitellut loman aikana tekeväni on ikäänkuin jäänyt, kiitos tämän taudin. Risoo. Niin se on. Minä kun tuumailin ennen lomaa mielessäni että alkuviikosta nappaan junnun, prinsessan ja pojan 14v, mikäli tämä vain on vielä suostuvainen, mukaani ja kiikutan koko porukan junalla manseen. Spede oli tässä suunnitelmassa jäämässä teinin kanssa kotosalle.

Tuohon tuumailuun sisältyi elokuva Itse Ilkimys, poppareita, limua ja kenties lasten ruokailu mäkkärissä. Rahaakin olin moiseen touhuun jemmannut ja erittäin ylpeä siitä. No, eilen minä käytin ne säästöt sitten lääkärin vastaanotolle, jonne kiikutin sekä teinin että pojan 14v näytille. Poika 14v oli se varsinainen potilas potilas, mutta kivakiva ihotautilääkäri kurkkasi samalla teiniäkin. Vaan peruutetaanpa hieman tässä jutussa, siirrytään ennemmin eiliseen aamupäivään joka kenties saa minulle siinä määrin hymyä kasvoille ettei tästä postauksesta tulekaan negatiivinen kuten nyt näyttää tekevän.

Aamupäivästä minä innostuin kaivamaan ämpäriä ja ikkunaliippaa esiin ja kas, ennen kuin huomasinkaan olin hinkkaamassa olkkarin ikkunaa, pyyhkimässä kukkia, laittelemassa verhoja, kiikuttamassa viirivehkan alustan tehtävää toimittanutta maailman ehkä ruminta lipastoa ulos ovesta ja siivoamassa erinäisiä kapineita muualle olkkarista. Että ikkunaseinä näyttikin ihanalta kun se oli viimein valmis, kukat pölyttömiä ja pikkulipaston päällinenkin tyhjä ylimääräisestä romusta. Tämä oli muuten yksi toiminto jonka olin haaveillut syysloman aikana hoitavani, ikkunoiden talvitelakuositus.

Nakkasin potut kiehumaan, broitsukastiketta olin tehnyt jo aiemmin, siivoilin himpan keittiöä ja lykkäsin pyykkikoneen uudemman kerran päälle. Aamulla olin jo käynyt kiikuttamassa koneellisen pyykkiä kuivumaan ja viikkaillut pari koneellista kuivia kaappeihin eli hyvällä mallilla oli touhut. Olin myös tilannut pojalle ajan sinne ihotautilääkärille, meidän pirtissämme kun kiusaa ihmisiä ihmeellinen kutina. Alunperinhän kutina alkoi helmikuulla ja se alkoi tuolloin teinillä. Muistaakseni siitä silloin täällä kirjoitinkin kuinka kouluterkka totesi sen olevan syyhyä ja lääkäri taas tuumi ettei se ollut syyhyä nähnytkään vaan oli nokkosihottumaa eli urtikariaa.

No, oli miten oli, jokainen arvaakin miten kävi kun poika 14v näytti minulle elokuulla (?) käsiään jotka oli täynnä pieniä näppyjä. Erinäköisiä toki kuin siskollaan, teinin vaiva ei ole näet edelleenkään asettunut vaan kiusaa ajoittain superpaljon ja ajoittain vain paljon eli on todella inhottava, mutta yhtälailla niitä pojalla kutitti. Minähän olin suunnilleen varma siitä että nonni, ne teinin näpytkin olivat muuten syyhyä ja nyt sitä syyhyä on pojalla 14vkin ja minä en ole tikkua ristiin laittanut moista vaivaa hoitaakseni.

Argh! Tuolloin minä kiikutin pojan lääkäriin samantien ja kas, lääkäri totesi näppylät nähtyään että ei, ei nämä nyt kyllä syyhyä ole vaan ihan perinteistä enterorokkoa. Okei. Jahas. Mutta niin, teinillä on ollut siis kiusallista ihottumaa helmikuulta ja pojalla 14v elokuulta, jos nyt en väärin muista, tosin pojan ihottuma on ollut ihan erinäköistä ja sen laajuuskin selvisi minulle vasta alkuviikosta kun tämä makaili seuranani sohvalla tuijottamassa töllötintä. Voi sitä rapsutuksen määrää, nilkat, sääret, pakarat, maha, kädet ja sama alusta. Olin kuulkaa pepulleni pudota kun tämä näytti mahansa pyynnöstä. Ou mai!

Koko alamaha oli täynnä rikkiraavittuja pieniä näppyjä ja jösses, että niitä varmasti kutitti. Onneksi teini oli juuri viikonloppuna vinkannut että tämän poikaystävän pikkuveli oli keksinyt millä ihottuman kutinan saa rauhoittumaan, tällä kun kaiketi oli ollut hyvin samankaltaista ihottumaa kuin isoveljellään jolla taas on atooppinen iho ja ajoittan kutinat sen mukaiset. Että josko hydrocortisonia siihen, jo rauhoittuu. Pojan alamahan nähtyäni tämä neuvo tuli onneksi mieleeni ja että minä kiitin onneani siitä että torpassa on yksi atoopikko jonka käsien vuoksi sitä hydrocortisoniakin on aina tyrkyllä.

Ja kyllä se muuten auttoikin kutinaan. Poika sillä itseään hiveli sieltä täältä, se vain että junnun rasva on todella tahmaista voidetta, se kun on tarkoitettu kroonisten kuivien ihottumien hoitoon joten kuivumisessa menee tovi jos toinenkin kun sitä on levitellyt iholle. Poika siis siveli itsensä ja arvatenkaan minä en koko juttua muistanut tiistaina kun tämä ei itseään rapsutellut ja rupsutellut iltasella mutta eilen aamulla minä sen sitten muistin.

Junnu näet tuli makkarista aamusella ja totesi että palleja kutittaa ihan sikana. Arvatkaapa muuten kuinka vaikea minun on toisinaan pitää pokkaa täällä samalla kun koetan torua rumasta kielenkäytöstä. Vielä hankalammaksi kasvojen aisoissa pitämisen teki se, että torumisen keskellä junnu totesi että kun niitä nyt kuule kutittaa äiti ja hän kohta kyllä nyrkkäsee palleihin jos ei muuten kutina lopu. Tsiisus. Minä kehoitin poikaa olemaan nyrkkäsemättä ja pyysin tätä näyttämään kapineitaan, jotka muuten oli ihan kunnossa olevan näköiset noin ulkoapäin, mutta sisäreisissä olikin sitten pientä ihottumanäppyä ja paljon.

Ja kuka arvaa mitä sitten tapahtui! No minä olin tietysti taas satavarma että kyseessä ei ole mitkään ihottumat vaan se syyhy josta anoppi aika-ajoin jauhaa, johtuen tosin siitä että tämä on töissä paikassa jossa niitä syyhytapauksia toisinaan ilmenee, ja jota se teinin terkkakin silloin aluksi sanoi teinillä olevan ja minä, millainen äiti minä oikein olen kun minä EN ole sitä hoitanut jo silloin kun teinille sitä ihottumaa tuli vaan uskonut sokeasti että lääkäri on ollut oikeassa kun se lääkärikin oli kuitenkin ihan yleislääkäri ja sama juttu oli silloin kun poika 14v sai ne näpyt käsiinsä ja minä vain uskon sokeasti yleislääkäriä ja nyt niitä on junnullakin ja kohta kaikilla ja se on se SYYHY ja minä olen vain laiska ja saamaton äiti joka ei viitsi käsitellä koko sakkia sillä syyhytahnalla vaan menee siitä missä aita on matalin.

Minä siis tilailin aamusta ajan ihotautilääkärille, arvoin hetken mielessäni että kenelle sen otan ja päädyin poikaan 14v. Junnulle lykkäsin kortisonirasvaa sormenpäähän ja komensin tämän rasvaamaan sisäreidet ja vaikka sitten himpan niitä pallejaankin. Tietysti spedekin tahtoi sitä rasvaa ja taas naama nyki kun toinen kiskoo pikkukalsareitaan alemmas ja hihkuu "pippeiappaa" isoveljensä vieressä.

Iltapäivällä ehdin istahtaa NYPDn seuraan kun olin saanut sen olkkariosaston raivattua ja lääkäriaikakin oli vasta likempänä viittä ja niinpä niin, lämpö lähenteli jälleen kolmekasia. Minä en jaksa ymmärtää mikä lenssu tämä on, kurkku on pirun kipeä yskiessä, muuten siihen ei sen kummemmin koske, välillä pärskityttää mutta ei ole varsinaisesti nuhaa, pää on niin hiivatin kipeä osan ajasta, osan ajasta se on vain pikkukipuinen ja se lämpö tuntuu nousevan nyt ihan säännöstään aina iltapäivällä. Höh.

Viiden kanttiin käyttelin sitten tosiaan ne syyslomasäästöni sinne lekuriin ja se oli kyllä kannattava keikka. Miten ihmeessä minä en muistanut ennen lääkärireissua että poika 14vhän oli pienenä ns vesiallergikko, eli täynnänsä pientä näppyä heti jos tämän ihoa kasteli ihan suoraan pelkällä vedellä. Ihotautilääkäri totesi samantien pojan näpyistä että ne on läiskäekseemaa eli liittyvät atooppiseen ihoon. Teinin kohdalla tämä taas totesi että niin, kyseessä on tosiaan urtikaria ja vaivahan on vähintään pirullinen jos se on krooninen, kestoaika kun voi olla jopa vuosia kerralla.

Hydrocortisoni on varmastikin auttanut kutinaan mutta se on ihan liian kevyttä kamaa pojalle, tämä kun tarvitsee vaivaansa vahvemman kortisonin että se saadaan suht nopeasti ja tehokkaasti rauhoittumaan. Niinpä tämä määräsi pojalle Bemetsonia jolla poika rasvaa ihottumakohtia kolmen viikon ajan ja siirtyy sen jälkeen rasvaiseen perusvoiteeseen. Kortisonihoitojaksoja harjoitetaan sen mukaan miten ihottumaa esiintyy. Pojan lähtö Madeiralle osuu juuri sopivaan saumaan, aurinko kun on parasta hoitoa vaivaan.

Olinpa minä helpottunut kun lääkäristä lähdimme. Ja harmistunut, pojan vaiva kun tulee olemaan elinikäinen vaikka varmasti saattaa ollakin oireeton jopa vuosia välillä. Höh. Harmistunut olin myös teinin puolesta, kyllä minä ehdin jo hetken toivoa että ihotautilääkärillä on joku ihmetroppi tarjota vaivaan ja kutinat on mennyttä mutta ei. Tiedä kuinka kauan teini joutuu vielä itseään krupsuttamaan ja sekään ei ole kiva se. No, onpa ainakin varmuus kumpaisenkin vaivaan eli voin lopettaa sen syyhyn kanssa pähkäilyni.

Illan istuinkin sitten viltin sisällä olkkarissa kutoen sukkia. Tänä aamuna kuulostelin jälleen ensimmäisenä pääni tuntoja ja kas, siellähän se jyhmintä jossain taustalla taas väijyy. Taidan tänään soitella omalääkärille ja kysyä kauanko voin pientä lämpöilyä katsella, olo kun ei ole kuitenkaan tautisen sairas kaiken aikaa ja jotenkin en usko että lääkäristä on mitään iloa tässä kohtaa. Eipä silti, en minä usko sen kokoaikaisen levonkaan parantavaan voimaan, kunhan nyt en mitään yletöntä ala touhuta niin eiköhän tauti taitu omia aikojaan. Mutta risoo tämä, sille ei voi mitään. Risoo kun kaikki suunnitelmat on mennyt ihan metsään loman osalta. Höh!

Ja nyt, luulenpa että siirryn, yllätysyllätys, täyttämään pyykkäriä ja tutkailemaan tämän päivän ruokatarjontaa. Teini pitänee lähettää lähikseen josko tämä hakisi sieltä linnunsiemeniä, ne kun on loppu. Meidän tipit kun on niin fiksuja että ilmoittavat koska lintulauta on tyhjä, samalla mekaniikalla ne ilmoitti koska pitää talviruokinta aloittaa. En jaksa uskoa enää oikein sattumaan tässä kohtaa, meillä kun keittiön ikkuna on ihan toisella puolella taloa kuin se lintulauta ja niin vaan talitintti käy koputtamassa keittiön ikkunapeltiä nokallaan kun lintulauta on tyhjänä...

Se on siis moro ja hei, viettäkääs mukava torstai!