Olen alkanut epäillä että kellon käymisnopeutta on jotenkin muokattu. Aivan jatkuvasti on aamu. Ja aamu. Ja taas aamu. Tai sitten ilta ja hirviä härdelli päällä. Ainoa tapa varmistaa miellyttävä ja rauhaisa aamukahvituokio on nousta kuudelta. Sisäinen kello on hieman etuajassa ja viime aikoina herääminen on tapahtunut tarkalleen vartti ennen kuutta. Minusta taitaa olla tulossa vanha.

Vanhuuden oireita lienee sekin, että katselen kriittisemmin peiliin tätä nykyä. Onneksi olen niin hiton laiska ihminen itseni suhteen, että kesällä tulleet kilot eivät saaneet minua suinkaan liikkumaan, pah. Monesti kyllä ajattelin että ihan oikeasti hei, nyt on makkaranalkua nähtävissä tuossa kohtaa ja jonkinlaista jenkkakahvaakin, kyllä olisi syytä tehdä asialle jotain, ennen kuin ne muuttuvat pysyväksi osaksi minua. Huomautettakoon tässä yhteydessä, että olen aina ollut hyvin lyhyt ja erittäin laiha.

Jopa siinä määrin laiha, että pienikin painonpudotus on saanut koon 34 housut pyörimään jalassa. No, kokoa en sentään joutunut kesän aikana isontamaan ja onneksi meidän vaakammekin on rikki, muuten olisin ihan oikeasti saattanut intoutua johonkin helketin laihdutusoperaatioon. Villi veikkaukseni on, että painoa oli kesällä ainakin kolme, ehkä jopa neljä tai viisi kiloa enemmän kuin normaalisti. Toki, eihän tuo kilomäärä edes näkyisi mikäli olisin kymmenenkin senttiä pitempi, mutta taskumallissa se näkyy. Ukkokin siitä huomautteli muutaman kerran hyväntahtoiseen tyyliin että kas, mamma on vihdoinkin alkanut pyöristyä.

Nyt ne kilot on kadonneet johonkin. Ei hajuakaan mihin, mutta ei sitä makkaranalkua enää ole. Ei sittenkään, että viime aikoina olen lähes päivittäin lääkinnyt itseäni suklaalla, siitä kun saa mukavasti energiaa. Kaipa se sitten on niin kuin aikanaan lääkäri totesi, minä reagoin stressiin laihtumalla. En murehtimalla tai väsymällä tai unettomuudella vaan laihtumalla. Lievää stressiä kun tässä olen viime aikoina itsessäni tunnistanut, sen verran kiirusta pitänyt kotijoukkojen ja tuttavapiirin kanssa.

Ryppyjä en onneksi ole alkanut laskea. Niitä varmasti on, mutta ehei, irkku ei sellaisia jaksa. Toista on irkun sisko, tämä kun löytää itsestään milloin minkin pinnassa olevan verisuonen, hieman asentoa muuttaneen hampaan tai väärään kohtaan ilmestyneen luomen. Irkku sihtaa silmä kovana toisen osoittaessa muutoksen kokenutta kohtaa, kyllähän se pinnassa oleva suonikin sieltä nenänvarresta löytyi kun irkku tuijotti likietäisyydeltä ja sisko osoitti tiukasti oikeaa kohtaa. Juu-u, kappas, en olekaan huomannut tai niin no, en yleensä kasvojani kiinni sinuun tungekaan. Heh, siskoni ihan oikeasti yksi maailman hauskimpia ihmisiä. Niin se kuulkaa on.

Jahas, realiteettihoito alkaa, spede heräili joten se on moro ja silleen, viettäkää lupsakka lauantai!