Eilinen reissu oli kerrassaan riemullinen. Yhdentoista kanttiin starttasin kotipihasta noutamaan ukon siskoa lapsineen ja niitä omaa kahta jotka olivat serkuilla yökyläilleet ja jo autossa jännitys oli huipussaan. Ukon siskon lapsosista kun kumpikaan ei ollut koskaan olleet junassa joten jännittihän se. Kummityttö löi kädet korville asemalla useampaan kertaan jo ennen junan tuloa varmana siitä, että mekkala on valtaisa kun se juna viimein paikalle puksuttaa. Junassa ihmeteltiinkin sitten paitsi nopeutta, myös konduktööriä ja sitä, että penkissä ei ollut ehdoton pakko istua vaan sai nousta seisomaan ikkunan viereen nähdäkseen paremmin ulos.

Mansessa arvatenkin vilinä oli julmettu ja useampaan kertaan nauroimme ukon siskon kanssa katketaksemme kun koko lapsitiimi tuijotteli ympärilleen suorastaan häkeltyneenä paitsi ihmismäärästä myös kaikesta mitä ympärillä näkyi. Kaikki oli hienoa, upeeta, ihmeellistä ja kamalan suurta. Useammin kuin kerran tuli mieleen että voisi kuvitella lasten eläneen kaapissa koko ikänsä, niin hilpeitä hihkaisuja kaikki nähty herätti aina kaupan näyteikkunaa, juna-aseman kelloa ja Tammerkosken yli vieneen kävelysillan alla näkynyttä putousta myöten.

Elokuva oli ihan hyvä, kävimme katsomassa Poutapilviä ja lihapullakuuroja. 3D-laseilla katsoessa tuntui tosiaan monesti kuin olisi itsekin ollut keskellä tapahtumia, jopa siinä määrin että alun leffatrailereissa näkynyt kankaalta hyökkäävä hai sai ukon siskon säpsähtämään tuolissa. Lapsitiimi osasi olla leffassa hyvin, kummityttö nyt välillä hitusen seilasi edestakaisin mutta muilta osin porukka tuijotti elokuvaa keskittyneesti. Herkut tuli toki naposteltua siinä elokuvan lomassa mutta muuten sakki oli hyvinkin hiljaista.

Leffasta suunnattiin syömään, tällä kertaa köpöttelimme Tammersillan yli ja herttinen, että ilkosillaan könöttävät patsaat sillalla sai lapsilauman nauramaan. "Kikkeli näkyy" hoki junnu ja kummityttö vuorotellen ja nauraa rätkättivät kippurassa. Onneksi niitä patsaita ei ollut kuin siellä sillalla, saimme kikkelipuheet hiljenemään ennen Hesen ovea. Lapset saivat hyökätä leikkipaikkaan syötyään ja mekin saimme syödä näin ollen rauhassa sapuskamme loppuun ja koska junan lähtöön oli vielä tunti aikaa siirryimme Hesestä vielä piipahtamaan Stockalle.

Stockalla ei kovin kauaa viivytty, alkoi porukka olla suhteellisen levotonta joten seuraavaksi siirryttiin tutkimaan asematunnelia ja siitä tuijottelemaan ratapihalla kulkevia junia aidan taakse. Asemalaiturille kun levotonta sakkia ei viitsinyt vielä tuolloin viedä, tiedä kuka heistä olisi vahingossa pukannut toisen raiteille touhutessaan. Junamatka kotiin sujuikin sitten jo paljon rauhallisemmissa merkeissä, mitä nyt junnu serkkutytön ja prinsessan säestyksellä keksi alkaa kinuamaan yökyläilyreissua vaihdokkimeiningillä. Mehän olemme aika usein "vaihtaneet" lapsia ukon siskon kanssa eli junnu on mennyt kummitytön seuraksi heille ja ekaluokkalainen serkkutyttö tullut meille prinsessan seuraksi. Tällä kertaa äidit pysyi lujina ja vaihtoja ei suoritettu, sen verran väsyneen oloista koko porukka alkoi olla.

Illalla kotona leikittiin sitten junaa ja leffateatteria, junnu ja prinsessa vilisti yläkertaan elokuviin. Ainoa huono puoli koko eilisessä oli junnun vointi, joka tuntui olevan aika huono. Kaveri on todellakin tukossa tukossa ja kuten arvata saattaa, samainen tauti on pesiytynyt nyt myös spedeen ja niin, prinsessaan. Prinsessan kohdalla tämä ei ole alkuunkaan hyvä juttu, tällä kun on perjantaina se leikkaus edessä. Elän silti vahvasti toivossa että siihen mennessä pahin räkiminen ja köhiminen on ohi, prinsessa kun on onneksi yleensä se johon taudit ei iske ja jos iskeekin, ei ne ehdi juuri muuta kuin piipahtamaan.

Viime yö olikin sitten aika aneeminen, spedellä taitaa olla kurkkukin todella kipeä. Voi sitä yskimisen määrää ja niitä itkuparahteluja kun kurkkuun sattui. Yhden aikaan yöllä tajusimme kaivaa junnun avaavan esiin, sitähän spedelle määrättiin pienempänä käytettäväksi lenssujen yhteydessä ja kas, loppuyö saatiinkin suunnilleen nukuttua. Tänä aamuna ei tosin paljon hymyilyttänyt, heräsin kuuden aikaan julmettuun yskimiseen joka kuului olkkarista. Prinsessahan siellä köhi, toivottavasti tämä on nyt hänellä se pahin päivä sillä perjantaihan on ihan just näillä näppäimin täällä.

Vaan nyt, siirryn ihan suosilla touhuamaan kotihommia eilisen hötkyilyn rentouttamana. Viettäkää oikein mukava keskiviikko ja se on moro!