Pää painaa tonnin. Kurkku ei ole kipeä, mutta kummallinen. Yskää iskee vaikka koettaa pidättää. Nenä on ruvella. Sattuu kun kattoo... Spede on onneksi säilynyt parempana, aamulla tosin rohisee kun on maannut selällään äireen vieressä useamman tunnin mutta siihen on totuttu jo edellisen flunssan jäljiltä. Jotenkin yö oli kovin levoton Speden osalta, en ole ihan varma muusta kun siitä, että heräsi syömään jo kahden jälkeen ja taisi sitten syödä oikeastaan koko loppuyön tasaiseen tahtiin...

Kyllä se on pakko todeta, että junnu on syntynyt kovin huonoon aikaan vuodesta. Ja syykin on selvä. Joka aivaten ainoana syntymäpäivänään puolet vieraista on perunut tulonsa viime hetkellä, koska ovat olleet julmetussa flunssassa. Onpa meillä vietetty jopa yhdet juhlat, joissa oli vain yksi vieras. Noloa ja inhottavaa junnua ajatellen. Tällä kertaa kukaan ei ole perunut. Ei tietenkään koska nyt me hoidamme sairastamisen! Aika koomista, jos sitä oikein ajattelee. Sen kerran kun vieraita tulee suht reippaasti, isäntäväki itse räkii ja köhii keuhkojaan ulos.

Varoituksen laitoin tosin kaikille, koska en halua missään nimessä olla se-tyyppi-joka-tartutti-mukulat koska ei yksinkertaisesti voinut kertoa taudin jylläävän. Onneksi kukaan ei ole perunut senkään takia, junnulle olisi iso pettymys jos juhlat kutistuisivat taas yhteen tai kahteen vieraaseen. Mutta on se kyllä pakko nyt tunnustaa, että minen tiiä millä mie jaksan iltapäivällä! Etenkin kun noita alle kouluikäisiäkin tulee nelinkappalein. Ja yksi niistä on siskonpoika, siis se superhypervilli...

Olen varautunut siihen, että jotain kaatuu, hajoaa ja vaikka mitä iltapäivällä. Koska tietäähän sen, vauhtia tulee riittämään. Ja nyt. Kai se olisi sitten mentävä tuonne köökin puoleen, pitää aloitella se kakkuprojekti ja viineriprojekti ja kenties se suklaahyydykekakkuprojektikin... Moro ja toivottakaa irkulle voimia!!!