Moniongelmainen aamu iskee... Tai siis iski. Prinsessan luokkakaverin äidiltä oli tullut viesti, kaveri kovassa kuumeessa ja flunssassa, voisiko prinsessa tuoda tälle läksyt? No tuota niin, ei voi, teki mieli laittaa, mutta en sitten viitsinyt vaikkakin vähän pisti ihmettelemään toisen logiikkaa kun Speden syntymästä asti ollut kyseisen rouvan kanssa puhe siitä, että infektioriskin takia kaverit on nyt meillä leikkimisen suhteen kiellossa ja muutenkin täytyy olla varovainen. Prinsessa saa soittaa läksyt sitten koulun jälkeen, ei tulisi pieneen mieleenkään päästää tätä nyt mihinkään missä joku on kuumeessa. Ylisuojelua, voi olla, mutta parempi niin kuin liian rohkea.

Toinen moniongelmaisuuden syy löytyykin sitten Speden ja äidin yhteistoiminnasta öisin. Äiti saa kyllä kohta tukun harmaita hiuksia omaan päähänsä. Siis tämä hiton rintakumileikki ajaa äireen hulluksi. Ei voi mitään. Jos jokin on hankalaa, niin rintakumien käyttö yöllä pimeässä. Ja meillä kun ei ole yövaloa makkarissa, ei minkäänlaista, niin ainoa keino saada valoa hommaan olisi sitten kattovalo. Jolloin puoli taloa heräisi, ja vaikka ei heräisikään, menisi idea siitä, ettei sängystä joudu nousemaan keskellä yötä, mönkään.

Spede huitoo käsillään, murisee, rähisee, kiljahtelee väliin ja kumi on missä milloinkin. Sopiva osuma kädellä ja pam, kainalossa. Sopiva hätäinen pään kääntö ja pam, silmässä. Siis Speden, ei äidin. Ja huitaisu, kääntö, kiljaisu, epämääräistä murinaa ja äiti koettaa pitää pojan käsiä aloillaan ja päätä hollilla, kumia tissin päällä ja pam, Spedeä ketuttaa. Niin kyllä äitiäkin välillä mutta se on sivuseikka, pahempaa on pienen ketutus. Kun sitähän on pakko sitten jo vähän parahtaakin. Kun ketuttaa.

Viime yönä olin jo kahden vaiheilla että nousenko ylös ja tulen alakertaan syöttämään poikaa. Väsymys vei voiton, onnekkaan osuman siivittämänä ja syöminen saatiin käyntiin. Tämä tapahtui siis puoli kaksi yöllä. Täydellinen uusinta tapahtumasta saatiin sitten viideltä. Ja kuudelta soi kello. Itseasiassa, nyt äidillä on ekan kerran sellainen olo, että äiti on todellakin herännyt yöllä. Millä minä saan tuon ihmisenalun tajuamaan tissin toiminnan ilman kumia? Kaksi iltaa sitten tuolle kelpasi yhdellä syötöllä tissi luomuna, sen jälkeen taas ei. Vo kura kura ja läjä.

Mukavampiin aiheisiin, niitäkin löytyy. Eilen kävi äitiysneuvolan terkkari juttelemassa ja punnitsemassa Speden. Paino oli 2050 grammaa eli kolmessa päivässä oli tullut 60 grammaa. Minusta nihkeä nousu, mutta terkkari oli tyytyväinen. Muutenkin katsasti pojan päästä varpaisiin, mahdottoman jäntevä poika ja kaunis iho, napa siisti ja kaikki heijasteet kohdallaan. Aivan ihanat silmät ja hiukset. Täydellinen. Vaan yhden hauskan huomion terkkari teki. Väärät kädet. Siis hänellä,  Spede alkoi itkeä kuin viimeistä päivää kun terkkari alkoi  tutkimaan ja kääntelemään. Äidin kädet Speden käsissä hiljensi pojan.

"Kyllä on vahva symbioosi vielä äidin kanssa teillä", jutteli tätsä sitten Spedelle johon poika vastasi tuijottamalla pistävästi terkkaria silmiin. Äidin sormista kiinni pitäen... Loppuajan Spede olikin sitten mallikkaasti, kas kun äiti puki ja piti käsiä kyljillä sen aikaa kun poika tutki terkkarin silmillään ilmeisen syväluotaavasti. Itse jäin miettimään, että näinköhän se tosiaan on symbioosijuttu, poika ei rauhoittunut millään tätinsä syliin pari iltaa takaperin. Ei vaikka täti kuinka yritti. Ei sen puoleen, aina ei käy isikään. Toisinaan käy vain äiti. Voiko noin pieni osata jo tehdä tuollaisia valintoja? Vai onko se vain joku mikä lie juttu, hassu sattuma, hetkellinen juttu? En tiedä.