Mutta eiköhän se tuosta kirkastu. Ihanat ilmat ollut nyt monta päivää ja viikonloppuna mittari näyttikin jo hyviä lukemia. Oikein laittoi naurattamaan eilen, kun ulkorappusille ei se tuuli käynyt lainkaan ja mittari näytti siinä kohtaa 28 astetta. Kesä? Ainakin luonto näyttää osin olevan sitä mieltä. Kiersin pihan ja katselin miltä kukkapenkit näyttää, sieltähän ne, tulppaanit nousevat pintaan.

Ruusupuskan juureen kaivetut krookuksetkin ovat terhakkaasti ylhäällä, ensimmäiset kaksi avasi kukkansa eilen mutta illalla tekikin sitten jo mieli hyppiä tasajalkaa, junnu käynyt nyppäämässä kukat ja "istuttanut" ne pienen matkan päähän. Oikeastaan ainoa mitä todellakin odotan, on se aika, jolloin kukaan ei nypi kukkia tai hypi kukkapenkeissä. Tänään on iltapäivällä tiedossa huutoa, huutoa ja huutoa, hoitopoika saa jotenkin junnunkin unohtamaan täysin ikiaikaiset määräykset joita pihassa pitäisi noudattaa. Eli kukkapenkkien viereiset kivet ei ole kiipeilyä varten.

Niin hullulta kuin se kuulostaakin, nyt olen alkanut todella odottamaan sitä, että äitiysloma alkaisi. Ja siihenhän on vielä aikaa ja paljon. Elokuun ensimmäisestä laskin varhennetun alkavan, varhennettuna kun aion sen ottaa. Ei ole kolmevitonen odottaja enää kakskymppisen veroinen, ei etenkään jos takana on useampia raskauksia, fysiikka tahtoo tulla vastaan.

Eräs äiti kertoi minulle eilen kärsineensä sitkeästä päänsärystä suunnilleen viidennestä raskauskuukaudesta asti viimeisessä odotuksessaan, kuvasipa vielä särynkin, ja kas, aivan kuin olisin omasta jyhminnästäni selittänyt. Silmämunia viiltää, ja jos pitää silmät tiukasti kiinni eikä liiku yhtään, niin kipu hellittää. Mitään syytä hänenkään särkyynsä ei ollut ollut, eikä sitä oltu tutkimuksissakaan löydetty. Hormoneiden arveltiin sitten aiheuttavan jyskeen päässä.

Minä siinä sitten aloin laskemaan näitä viikkoja ja paljonko se on kuukausina, voitteko kuvitella, minulle on aina yhtä hepreaa se, miten pitkällä sanon olevani jos joku kysyy kuukausissa. Eilen se kaava jotenkin osui päähäni, vihdoinkin, kuudes odotus ja nainen osaa laskea olevansa viidennellä kuulla. Siinä sitten pyörittelinkin silmiäni, että no niin. Lohdutuksen sanankin sain, suunnilleen seitsemänneltä kuulta särky muuttuu kuulemma sellaiseksi, että se on siellä mutta ei enää tunnu häiritsevältä. Kiitos, tahdon viruksen, en hormonia. *heh*

Viikkojahan on siis nyt täynnä 17+4 eli hienommin sanottuna ja sillä laskukaavalla jonka kanssa en oikein osaa elää, kahdeksannellatoista viikolla mennään. Sikäli taivaallinen asia että puoliväli häämöttää jo lähellä. Tiedän, edelleen on syytä ottaa rauhallisesti, edelleen on syytä unohtaa remontti ja rakentaminen mutta tiedättekö, puolivälistä ei ole enää pitkä matka elokuuhun...

Ja heti kun elokuun alkupuolella olevat teinin rippijuhlat on saatu pois päiväjärjestyksestä, minä en varo mitään enkä jätä tekemättä yhtäkään hommaa. Sen jälkeen vauva saa minun puolestani tulla, viikkoja tulee täyteen 34 koulujen alkaessa ja elokuun lopussa täyttyy maaginen 36. Eli vauva on silloin jo valmis syntymään. Junnu syntyi muuten viikolla 37. Onneton rääpäle, painoi 2150g ja pääsi suoraan äidin kainaloon silti. Joten, tervetuloa elämä elokuussa.

Nyt aloitan tosissani päivän hommat, prinsessa menee kahdeksaan joten hop hop, syytä olisi toimia, äidinkin.