Ja vauhdilla lähtikin! Työrupeama nääs. Olisittepa nähneet sen paperipinon jonka kollega siirsi käteeni heti kun ehti paikalle, niitä papereita todella on! Mutta hyvä niin, en voi sanoa että olisin yhtä ainoaa luppohetkeä joutunut päivän aikana viettämään ja ne luppohetket, nehän niitä pahimpia on. Kaiken sen ajan mitä en ollut luokassa minä monistin, leikkasin, laminoin ja monistin himppasen lisää. Eikä pino todellakaan ole vielä edes puolessa, ehei!

Luokkaamme on tullut uusi oppilas ja suoraan jenkeistä. Tämä neitonen ei osaa sanaakaan suomea. Siis ei sanaakaan. Tai jaa, nyt valehtelen, tämän ensimmäisen reilun viikon koulussa olon jälkeen lapsi osaa toivottaa hyvää ruokailua, hyvää huomenta ja kiittää. Toki lapsi ymmärtää jo enemmän kuten esim käsienpesukehotuksen, läksyjen antamisen ja lukusanat yhdestä kymppiin. Ne hän osaa muuten luetellakin.

Alkuperäinen ajatukseni siitä että havainnoin oppilasta joka on tutkittavana epäillyn aspergerin takia vaihtui lennossa suunnitelmaksi jonka mukaan tarkkailenkin tätä uutta oppilasta. Ja miksipä en, minähän olen hänen kanssaan kuin yhteenliimattu, puhun englantia ja suomea sekaisin tyyliin "now you can take your notebook, nyt voi ottaa työvihon esiin". Tämän lisäksi opetan hänelle sanoja suomeksi ja keskustelen joissain määrin englanniksi sillä vaikka kuinka joku sanoikin ettei lapselle saisi puhua yhtään englantia muuten kuin toimintaohjeiden tueksi niin siihen en oikein usko.

Jos tulet täysin kielitaidottomana toisesta maasta suoraan uuteen kouluun niin hei, miltä tuntuisi kun kaikki ympärillä keskustelisi vieraalla kielellä ja sinä vain seuraisit vierestä? Toki käännän keskustelussa käyttämäni avainsanat suomeksi ja pyydän häntä toistamaan ne, käännän hänenkin käyttämiään sanoja suomeksi ja pyydän toistamaan mutta luulenpa että jos pitäisin tiukasti kiinni kannasta että EMME PUHU YHTÄÄN hänen kielellään niin se loisi hänelle varmasti ulkopuolisuuden ja ehkä jopa turvattomuuden tunnetta. Lapsi kun on kuitenkin vasta EKALUOKKALAINEN!

Siinä päivän mittaan selvisi sekin että kas, heti iskee sijaisuutta päälle. Torstain leikin opea open mennessä lapsensa kanssa kitarisapoistoon. Ei hassumpaa. Selvisi sekin että opettaja on todella odottanut minua takaisin töihin, hyvä ettei tuo kiipeillyt seinille ilosta kun porhalsin luokkaan. Ja ilo ei kun jatkui vain kun hänelle selvisi että maaliskuussa alkaa neljän viikon harjoittelurupeama ja melkein heti sen perään pari viikkoa kestävä näyttö.

Niinpä. Meidän hommamme sujuu luokassa niin äärettömän helposti kun meitä on kaksi paikalla. Kaikki työt sujuu uskomattoman helposti kun toimimme yhdessä. En voi edelleenkään olla ihmettelemättä sitä kuinka erilaista onkaan toimia hänen aisaparinaan kuin viime keväisen työparin kanssa. Arvostus on ihan toista luokkaa puolin ja toisin, vastuunjakaminen on aivan erilaista ja jopa ne pulinat joita harjoitamme hiljaisina hetkinä on ihan muuta kuin viime keväänä.

Kotiin lähdettyäni vauhti ei todellakaan hiljentynyt, ehei. Minä kiepautin ensimmäisenä ukon siskon kautta ja nappasin sieltä spedelle sukset, siitä säntäsin kotona käymään, pyörähdin kaupalla, säntäilin tarhalle speden noutoon, lykkäsin pyykkikoneen päälle, ryhdyin ruoanlaittoon, kipaisin kuivia vaatteita pyykkitelineiltä ja viikkailin niitä kaappeihin, ruokin tenavat, kiikutin koneellisen pyykkejä kuivumaan, täyttelin astianpesukonetta ja totesin kuuden jälkeen olevani puolikuollut. 

Tänään onkin sitten luvassa jälleen tiukka päivä. Ei varmastikaan ole pelkoa siitä että ehtisin laakereillani lepäämään, jos tarkkoja ollaan niin sen verran kiirettä pukkaa että edes sitä näyttösuunnitelmaani emme ehdi tehdä tällä viikolla yhtään open kanssa. No, ehtiihän sen ensiviikollakin ja eipä siinä todnäk mahdottomia tarvitse open kanssa kimpassa edes tehdä, hän kun kysyi jo eilen että hei kuule se näyttö...

Eikös meidän arki ole sen ajan ihan samanlaista? Etkös sinä tee ihan samoja töitä kuin nytkin ja hän sitten nyökyttelee että hyvin sujui ja hienosti onnistui? Suunnilleen, uuden näyttösysteemin mukaan kun keinotekoisia tilanteita ei saa luoda luokkatyöskentelyssä eikä niitä perusteiden alakriteereitä tuijoteta suunnitelmaa tehdessä ja mietitä mitä sitä tekisi että saisi alakriteerin täyttymään. Ehei, nyt tehdään töitä töitä ja tutkitaan mitkä kaikki kriteerit sillä työllä täyttyy. Ja täyttyyhän ne.

Paitsi että töissä on luvassa tiukka päivä on sellainen luvassa myös täällä kotona. Prinsessalla on kuulokeskuskäynti kasilta ja ukko lähtee tämän kanssa sinne. Tarkoittaa käytännössä sitä että minä herättelen prinsessan heti kuuden jälkeen. Seiskan kanttiin näiden on lähdettävä liikkeelle, kiitos aamuruuhkan, ja minä lähden kokolailla samoihin aikoihin kiikuttamaan spedeä ja suksia tarhaan sillä työmaalle menen jalkaisin.

Poika 15v toivoi herätystä kuuden kintaalla joten ehkä nypin tämänkin pystyasentoon. Omaa habitustakin pitäisi kaiketi himppanen trimmata. Eli ei tässä ylimääräisiin pälinöihin ole aikaa, ei. Ehkäpä siirryn siis herättelytoimien kautta uutisten selailun ja sitä kautta työmaalle siirtymän pariin. Se on siis moro ja viettäkää kivakivakeskiviikko, minä pyrin varmuudella samaan!