Uus enkka tälle viikolle, jes! Kelloradio näytti jo ruhtinaallista 5:13 lukemaa kun tämä havahtui kunnolla hereille. Harmi että osa viimeisestä parista tunnista meni havahdellen levottoman ja heräilyä harjoittaneen speden tahtiin. Lapsella on isiä ikävä. Ja kova. Josta johtuen uni kyllä tuli yllättävän helposti illalla mutta sen sijaan aamukolmen aikaan tämä heräsi. Ja itki himppasen. Tuli viereen nukkumaan. Heräsi uudelleen.

Halusi takaisin omaan sänkyyn. Tahtoi telkkarin päälle, johon äiti ei kuitenkaan suostunut, ja itki taas himppasen. Jos edes valot päälle. Ei. Torkahti ja heräsi taas niiskuttamaan sekä isin että telkkarin ja valojen perään. Äiti pysyi lujana. Tarjottu vieruspaikka ei kelvannut ja hetken päästä niiskutettiin taas. Kysyttiin valoja. Hiljennyttiin. Kun tämä äiti heräsi kunnolla oli hereillä lapsikin. Joka makoilee nyt äidin ja isin sängyssä telkkarin valon kajossa ja yrittää saada uudelleen unenpäästä kiinni. Äiti kun kielsi ehdottomasti nousemasta vielä ylös.

Tämä äiti näki muuten mahdottoman hassuja unia koko yön. Etenkin siinä kohtaa kun spede tuli hetkeksi viereen, tämä ryhtyi unessa ihmettelemään missä speden kaksosveli on ja pitäisihän tuokin ottaa sinne äidin ja isin sänkyyn. Tämä uni sekoittui siis vahvasti todelliseen hetkeen ja todellisuuteenkin, onhan omassa luokassa identtiset kaksoset jotka myös piipahti unessa. Niin ja lähin esimieskin siinä näkyi. Ja meidän auto. Jonka ukko ajoi kiukuspäissään syvään kevätlammikkoon. Miksi ukko oli kiukkuinen, sitä en kyllä muista mutta sen muistan että unessa ärähdin hänelle tosissani.

Ukko kun oli siinä unessa lähdössä viikoksi etelään kaverinsa kanssa ja minähän sain raivarin todettuani autosta näkyvän vain katon, kiitos sen lammikkoon ajon. Ja huom! Se lammikko oli meidän pihassa, auton normaalin säilytyspaikan kohdalla joten tämähän nyt oli ihan pimeä uni. Sai se ukko sen auton pois sieltä lammikosta, sillä aikaa minä kävin lenkillä lähimmän esimiehen kanssa. Just.

Vaan niin. Eilen meillä oli töissä kivakivaa! Koko tämä viikko on vietetty perjantaitunnelmissa, jutut on olleet kopperossa vähintäänkin kaksimielisiä. Naurua on riittänyt vaikka muille jakaa, eilen junnun luokanvalvojakin pääsi jutuista osalliseksi ja totesi että hän viettäisi mieluummin välitunnit meidän seurassamme kuin opettajanhuoneessa jossa pitää olla paljon hiljaisempi ja muodollisempi. Ja miksi, oi miksi, me emme suostu viettämään taukojamme siellä opehuoneessa? Niin, miksihän? Ehkä juuri siksi että siellä tosiaan ollaan paljon hiljaisempia, muodollisempia ja siveämpiä kuin meidän kopperomme puolella.

Iltapäivällä töistä lähdettyäni kurvasin ensimmäiseksi terkkariin noutamaan sairaslomatodistuksia ja reseptejä, luukulla istui jälleen luottohoitsu ja ehdimme vaihtaa muutaman vakavammankin sanasen lähinnä lasten kasvamisesta. Terkkarista hilppasin vielä kodinkoneliikkeeseen noutamaan pölypusseja ja kas, kotona minua odottikin valmiusasemissa ukko joka oli juhlan kunniaksi lähettänyt pojan 16v noutamaan kermamunkit koko porukalle.

Ukko katosi paikalta hieman ennen neljää ja ei aikaakaan kun spede aloitti jo "isiä ikävä"-itkun. Poika on totta tosiaan isin poika, meillä ei ole kukaan koskaan pitänyt samanlaista ulinaa isänsä perään kuin tämä. Lapsen asetuttua leikkeihinsä minä ilmoitin muulle joukolle että normaalista poiketen syömmekin illallista kello seitsemän, kermamunkit kun oli toimineet suht täyttävinä välipaloina kolmen jälkeen. Ja sepä se olikin hyvä idea.

Harvoin jos koskaan meillä lapset syö niin nätisti ja innoissaan kuin eilen söivät iltaseitsemältä. Ruokakin oli heidän herkkuihinsa kuuluvaa ranskalaisia ja nakkeja joten porukka oli enemmän kuin tyytyväistä. Ruoan päälle spede sai touhuta vielä hetken ja kas, kahdeksalta lapsi oli jo umpiunessa. Näppyjä oli muuten päivän aikana tullut lisää lähinnä jalkoihin mutta niin vähäisissä määrin että luulenpa että rokko alkaa olla talttumaan päin.

Myös teinin olo alkaa olla suht hyvä. Lämpöä tällä oli vielä eilen mutta päälle 38 ei sentään menty. Sen sijaan poika 16v oli taas osannut yllättää. Tai niin, voiko näistä enää edes yllättyä? Tämä oli näet soittanut aamulla sieltä mummilta terkkariin ja tilannut ihan itse itselleen ajan lääkärille. Ukko soitti minulle töihin yhden välkällä kysyen naurua äänessään "paljonkohan tosta saa jos se ampuu". Jep jep, poika oli juuri kotiutunut.

Eikä edes tyhjin käsin, tällä oli nippu reseptejä mukanaan. Nenäsumutetta ja duacteja poskiontelotulehduksen ehkäisyyn. Korvatippoja kipeään korvaan. Kahta eri särkylääkettä kipuun ja kuumeeseen. Niin ja sairaslomalappu. Sairasta tuo lapsi ei ole kyllä nähnytkään, mutta ilmeisesti tämä oli räpsytellyt ripsiään ja virnuillut nätisti naislääkärille, millä muullakaan tämän selittää. Voi apua! Vaikka poika 16v aiheuttaakin koulunsa kanssa minulle päänsärkyä niin ainakaan minun ei tarvitse pelätä että tästä tulisi kädetön äidin apua joka asiaan kaipaava nuorimies.

Vaan nyt kuulkaa. Minä taidan siirtyä pikkuhiljaa pyykkikoneen pariin. Ajattelin tänään touhuta oikein tosissani kotihommien parissa, mitäpä tällä ekstravapaapäivällä muutakaan tekisi. Taidan keskittää tarmoni alakertaan ja ruokota koko kerroksen niin että kiiltää! Huomenna vannotan pojan 16v aamusta että siivoavat speden kanssa päivätouhujensa jäljet alakerrasta täydelliseen kuosiin ennen kuin tulen töistä, voi sitten aloittaa viikonlopun ihan oikeasti rennon letkeästi olemalla kun ei ole vastassa kaaos ja pyykkivuoret.

Se on moro ja viettäkää oikein kivakivatorstai, minä lupaan pyrkiä samaan!