Ja ryminällä sittenkin. Aamulla hampaat kalisi yhteen, kiitos ulkona paukkuvan pakkasen. Meillä kun tuppaa torppakin jäähtymään kovilla pakkasilla reippaanpuoleisesti, tästä kuulunee kiitos paitsi sille lisäeristystä kaipaavalle kellarille myös mitä todennäköisemmin vanhoille ja painuneille sahanpurueristeille yläkerran rappujen ulkoseinissä puhumattakaan kuistille johtavasta väliovesta joka todellakin falskaa ja hyvin. Välioven falskauksesta taas saa kiittää lapsia jotka ovat paukuttaneet oven tiiviisteet tehokkaasti lyttyyn ja ehkä jopa onnistuneet kierouttamaan koko oven sillä paukutuksella.

Paitsi että hampaat kalisi yhteen, piukoi myös hermoa. Joka taas johtui siitä, että spede köhi aamuyöstä tehokkaasti ja otin tämän viereeni joka taas aiheutti sen, että loppuyön uni oli koiranunta. Hermoja kiristi myös tietous siitä, että vajaa tunti ja luvassa olisi mitä todennäköisemmin kiroilua, manailua ja kitinää siitä kuinka tyhmää on kun täytyy herätä ja lähteä sinne kouluun. Kumma kyllä, tämä oletus oli sikäli väärä että kiroilua saati manailua ei kuulunut eikä edes sitä perinteistä kitinää mitä prinsessalla on tapana harjoittaa aamuisin.

Hermoja kiristi myös tietous siitä että joku vesipisteistä on saattanut jäätyä umpeen yön aikana. Mikäli joskus ostatte vanhan talon jonka vesipisteet on sijoitettu keskelle taloa palomuurin lähistölle, ÄLKÄÄ vain olko idiootteja ja siirtäkö niitä kulkemaan yhdenkään ulkoseinän viereen. Älkää ainakaan jos talossanne ei ole kellari lämmintä tilaa vaan siellä hohkaa kylmyyttä puolelta alalta kallio. Keittiön vesihanan kohdalla suunnilleen taputin pieniä karvaisia, no ei ne oikeasti ole karvaiset, käsiäni yhteen todettuani että vettä tuli normaaliin tapaan. Vessan vetäminenkin sai liki hihkaisuja aikaan.

Pesukoneen kohdalla olin ollut enemmän kuin fiksu ja laittanut sen yöksi päälle, riskialteimmat jäätymispisteet kun on nimenomaan pesukone, vessanpytty ja vessan hana. Vessan hanan kohdalla kylmävesi aiheutti pientä suupielien nykimistä toimimisellaan, sen sijaan kuumavesi aiheuttikin sitten lievää paniikin tynkää ensi alkuun. Hetkisen kuluttua kuumaa vettäkin tuli normaaliin tapaan joten hiphei, kaikki toimi kuin toimikin. Kitinää oli ohjelmassa vasta junnun herättyä koulutielle, pahaa teki itsenikin laittaa pieni ja hentoinen poika reilun parinkymmenen asteen pakkaseen tallaamaan koulua kohti aamuhämärissä.

Aamuisen piukomisen jälkeen suunta tuntuikin olevan ylöspäin. Keksin positiivisia puolia pakkasesta tyyliin paljon talitinttejä sireenissä ja omenapuussa ruokailemassa, tupakointimäärän julmettu lasku pakkasten kiristymisen tahtiin, suorastaan loistavan kauniit ulkonäkymät ja huomattavasti vähäisempi siivoustarve sisätiloissa kun kukaan ei kanna hiekkaa jaloissaan. Tätä positiivisuutta kestikin suunnilleen siihen asti kun kello näytti kahta ja ihmettelin missä ihmeessä junnu kuppaa. Vielä puoli kolmeltakaan yhdeltä päässyttä poikaa ei näkynyt ja siinä kohtaa mietin jo mihin soitan hädissäni. Sieluni silmin saatoin nähdä lumihankeen tuupertuneen astmakohtauksen saaneen lapsosen joka oli jäätynyt kalapuikoksi kenenkään huomaamatta. Tiedän, mielikuvitus todellakin osaa laukata kun niikseen on.

Ehkä oli hyväkin että junnu viivytteli matkalla sillä tämän viimein kolisteltua kotiin varttia vaille kolme olin niin helpottunut tämän kasvojen näkemisestä etten kyennyt edes kunnolla harmistumaan siitä tosiasiasta että pojan silmälasit oli atomeina. Niin, toinen linssi oli tippunut lumihankeen koulun pihaan eikä sitä ollut löytynyt. Jipijipi, se tietää parin-kolmensadan menoerää tähän väliin, tämä ajatus hiipi mieleeni vasta todettuani lapsen olevan hyväkuntoinen ja vain unohtaneen itsensä koulun pihaan leikkimään. Vannotettuani lapsen, että tällainen ei toistuisi koska sydäriä pukkaa pienemmälläkin, jatkuikin alamäki sitten vauhdilla.

Ukko soitti töistä kehoittaen minua kaivamaan kynää ja paperia ja kirjoittamaan ylös sanahirviön "kaasuläppäkotelonpuhdistus". Ihmeteltyäni ääneen mitä moisella sanalla tekisin tämä kehoitti soittamaan Käyttöautoon ja tilaamaan huollon ASAP joka tarkoitti mieluiten huomista. Voldemar on siis taas kabut. Rikki. Särki. Tyhjäkäynnillä kierrokset tippuu niin vimmatusti että auto sammuu. Jipijipi teki mieli hihkaista mutta annoinpa sitten olla ja sen sijaan soitin Käyttöautoon. Ehkä tässä kohtaa olisi ollut jo aiheellista huutaa sitä jipijipiä sillä Käyttöautosta todettiin lähimmän vapaan huoltoajan olevan 18.1. Just. Toki joku muukin liike voisi sen kaasuläppäkotelon avata ja puhdistaa, mutta (tässä kohtaa puhuttiin vielä MAHDOLLISESTA) ohjelmoimista ei muualla pystyisi tekemään.

Siispä uusi soitto ukolle joka totesi soittavansa autohuoltoon jossa voldemar käy määräaikaishuolloissa. Eipä aikaakaan kun ukko soittaa uudemman kerran todetakseen että ei, ei sitä nyt voi viedä muualle koska se TARVITSEE sen ohjelmoinnin jos ja kun se kaasuläppäkotelo avataan. Voi vttu livahti siinä vaiheessa jo väkisinkin huulilta. Vielä kettuuntuneemmalla äänenpainolla samainen sanapari tuli lausuttua ukon todettua että toivotaan nyt että se tosiaan on se kaasuläppäkotelon likaisuusaste joka vian aiheuttaa, vaihtoehtona kun on myös että se on ikäänkuin rikki joka tietää noin tonnin remppaa. Ah näitä elämän riemuja sanon mä!

Muilta osin tämä päivä onkin sitten mennyt harakoille. Kiitos tuon pirun kireän pakkasen ja sitä kautta viileähkön huushollin, olen käyttänyt aikani lähinnä miettien mitä kaikkea kampetta kiskoisin päälleni etten muutu kalapuikoksi. Samaan aikaan olen koettanut saada spedeä pitämään vaatteet yllään, lapsella kun on merkillinen tapa nakuilla. Olen toki tämän kaiken kalapuikkoilun ja manailun lomassa tehnyt sapuskaa, tyhjentänyt ja täyttänyt tiskikonetta sekä pyykkäillyt mutta silti, harakoille tämä päivä on mennyt. Tosin on tästä päivästä saatu irti yksi hyvä naurukin.

957n lähetyksessä kun juontaja kertoi pakkasten jatkuvan kireänä vielä muutaman päivän joten jos joku tuntee tarvetta karaista itseään kylmässä on se syytä tehdä nyt. Sunnuntaina kun ilma lauhtuu ja sitten se on myöhäistä rypistää, ulkona ei ole pakkasta enää kuin 10-15 astetta. Ei ainakaan voi negatiivisuudesta juontajaa moittia ei, mutta myönnän että kyseiselle toteamukselle en voinut kuin nauraa. Minä kun jäädyn kalikaksi vielä noillakin asteilla. Josta hyvä osoitus lienee se, että istun nyt tätä kirjoittamassa toppahousuissa keittiössä. Muiden nauraessa kuinka äiti paahtaa itseään. Hmmm... Niinhän se isäkin aikoinaan sanoi, ihme palelija koko likka.

Ja nyt, siirrän luuni kolisemaan olkkarin suuntaan, josko kohta saisi räkänokan houkuteltua iltapalalle. Se on moro!