Toista sellaista jo. En jaksanut eilen postailla, oli mehut jossain hukantiellä koko päivän vaikka viikonloppuna tulikin nukuttua paljon normaalia enemmän. Se ne mehut varmaan veikin. Päivällä alkoi päätäkin jyhmiä, tänä aamuna se oli taas kunnossa mutta nyt pikkuhiljaa touhujen lomassa on jyhmintä alkanut uudestaan. Mikä lie, virus matkassa.

Rallit oli ja meni, kävimme itsekin yhden pätkän katsomassa valtavan lapsilauman kanssa. Kolmella autolla joutui seurue siinä vaiheessa liikkumaan, kun iltapäivällä sitten riitti jo yksi auto rallaaville ukoille. Spede pelkäsi aluksi autojen ääntä, vähitellen tuota ei enää ne häirinneet vaan poika keskittyi lähinnä ruohon, keppien ja kivien heittelyyn. Kolme tuntia vierähti kuin siivillä siinä istuskellessa, lättyjä syötellessä, makkaraa jäystäessä ja ralliautoja katsellessa. Vaan olipa kivaa!

Vielä olisi unelmissa rallireissu ilman lapsosia, ehkä sitten joskus kun nuo kasvavat. Tällä hetkellähän lasten hoitoon järkkääminen edes yhdeksi yöksi käy täysipäiväisestä kuukauden mittaisesta työstä, joten en jaksa sillä päätäni vaivata. Hoidetaan itse kun itse on maailmaan saatettukin. Jokainen vuosi vähentää kuitenkin sitä hoitotarvetta, yhtenä kauniina päivänä herään ja huomaan, ettei minua enää tarvitakaan joka välissä kenenkään toimesta. Toisaalta niin kovin surullista.

Spede lähenee sitä vuotta. Sekö sitten osaltaan aiheuttaa sen, että poden nyt jo tyhjän sylin-syndroomaa. Vauvakuume nostaa päätään koko tehollaan, ukon ehdoton ei kuulostaa lähinnä kiusanteolta ja pirullisuudelta. Siitäkin huolimatta että ymmärrän paremmin kuin hyvin sen ein. Toisinaan jopa ajattelen, että onpa hyvä että toinen osaa sanoa EI kunnolla. Minä kun olen selvästi niin hullu, että saattaisin riemusta kirkuen vielä sen yhden ja kauhusta kankeana odotella mikä tällä kertaa menee vikaan.

Ajatus ei nyt oikein toimi, taidan mennä laittelemaan ruoan loppuun ja kohta saan speden päiväunille, jos vaikka itse oikaisisi siksi hetkeksi sohvalle. Se on moro ja viettäkää hyvä vaikkakin tuulinen tiistai!