Sitä kolmatta tässä nyt sitten odotellaan, eiköhän se jostain ilmesty. Kävipä näet niin että pyykkikoneen pidettyä julmettua räminää maanantaina tämä nainen otti ja soitti eilen töistä luottokorjaajalle. Selitti räminät ja rummun äänet koneen ollessa tyhjänä, se kun pitää aikamoista kolinaa silloinkin jos rumpua pyörittelee. Ja sieltä se tuli, tuomio. 

Ei kannata korjata, ei hänen varmaan kannata tulla edes katsomaan sillä eikös se ollut aika iäkäs kone ja näin ollen sitä korjausarvioa ei saisi enää edes vakuutukseen. Sieltä kun on, oireiden perusteella, mennyt suunnilleen satavarmana yksi akseli poikki ja sen akselin uusiminen on viiden tunnin työ jonka päälle tulee akseli ja kaikki kumitiivisteet ja muut härpäkkeet jolloin hinta nousee takuulla paljon yli uuden hinnan. Ja niin, kun ei sitä tosiaan saa edes kotivakuutukseen enää joten kannattaako rouvan maksaa itseään kipeäksi vanhan koneen korjauksesta josta saattaa sitten laueta joku toinen iso osa käytännössä koska vaan.

Joten niin. Joudun toteamaan että 16 vuotta kestänyt yhteinen taival pyykkikoneen kanssa on loppusuoralla. Kiitän konetta todella rumalla tavalla ja pesen väkisin sillä viimeisiä petivaatteita vaikka kone rämisee, kolisee ja jopa huutaa siihen malliin että sen voisi tulkita armahdustoiveeksi. Eilen illalla toisen koneellisen pyöriessä koneen uumenissa ja koneen huutaessa kuin heikkopäinen sen räminän keskellä aloin melkein itkeä. Onkohan tällä hormoonit sekaisin?

Minä näet olin itkeä juuri siitä ajatuksesta että kuinka pahalta koneesta mahtaakaan tuntua että tämä haluaisi jo jäädä omaan rauhaansa ja minä sitä kiusaan pakottamalla sen kärsimään edelleen pyykkikuormista. Siihen ajatukseen liittyi sitten tietysti jo Inakin ja se kuinka paljon fiksumpi olin Inan kanssa ja päästin tämän pois kun tällä oli paha olla, miksi ihmeessä minä en toimi yhtä fiksusti konetta kohtaa. Jostain kumman syystä se itkuunpillahtaminen jäi väliin, totesin näet siinä kohtaa että ei voi olla totta, minäkö tosiaan mietin että pesukoneeni kärsii... *tsiisus*

Toisaalta, naisille taitaa toisinaan tulla tunneperäinen suhde tärkeiden kapineidensa kanssa. Kuten nyt auton. Siis minulle. Se on rakas Voldemarini jota en halua missään nimessä vaihtaa nuorempaan ja olkoon vaikka kuinka komeampaan lajitoveriin. Voldemar on vienyt minut läpi tuulen ja tuiskun ja pitänyt huolta siitä että olen aina päässyt pisteestä a pisteeseen b. Pesukoneen kanssa lienee kokolailla sama; kamala heittää pois sellainen joka on uskollisesti palvellut vuosikausia.

Vaan niin. Pesukoneen uusimiseksi tämä sitten menee. Ja juuri nyt tietysti kun minun jatkoni on edelleen epävarmaa, junnu tarvitsisi uudet silmälasit koska varalaseina toimineet vanhat rikkui rikkui lopullisesti ja ne uudet on edelleen yhtä huonot käytössä kuin silloin alussa. Ja koska minä olen tottunut yhteen ja samaan koneeseen joka maksoi aikanaan hunajaa kun se kaupasta kotiin kiikutettiin niin kuka arvaa? 

Tottakai minä olen katsellut sitten niitä kalliimpia pyykkikoneita tilalle, tyyliin Miele, Siemens jne. LGtäkin olen tutkaillut mutta kun. Arvosteluja tutkailtuani totesin että aika moni väittää niiden kuuluvan kuluvilta osiltaan niihin huolletuimpiin joten mene ja tiedä. Saattaa olla että kurvaan tänään paikallisen kodinkoneliikkeen kautta kun töistä lähden ja käyn kurkkimassa olisiko heillä mitään passelia ratkaisua tarjota. Ja silti. Ei huvita nyt kyllä oikein yhtään tämä juttu.

Kuten ei sekään että otin lusikan kauniiseen käteeni ja myönsin mielessäni sen karvaan totuuden että jos tahdon uuden hyvän pesukoneen niin minun kannattaa sitten ottaa lakki kauniisti käteen ja unohtaa haihattelut kuivausrummun hankinnasta samalla kertaa. Senkin kun ukko jo lupasi heikkona hetkenään siihen samaan, lupasipa tuo eteiseen rempankin sillä kuivuri pitäisi asennella sitten siihen kun vessaan ei kertakaikkiaan mahdu. Voi plääh. 

Tänään kiusaan vanhaa konetta vielä kahden koneellisen verran, sen jälkeen kiusat onkin kiusattu ja kone saa jäädä ikilepoon. Sitä en tiedä kauanko menee ennen kuin saan uuden koneen tilalle mutta ukon sisko lupasi pestä pyykkejä omalla koneellaan tämän väliajan, uutta konetta kun tuskin toimitetaan samantien kun sen käyt ostamassa ja se ostopäivä tulee olemaan aikaisintaan huomenna. Kaiken lisäksi meidän pitäisi mennä viikonlopuksi mökille joten joopa joo.

Vaan ei se eilinen nyt silkkaa kurjuutta ollut. Töissä oli kivakivaa, kuten siellä tuntuu olevan lähes aina ja sitä kivakivaa riitti aina neljään asti jolloin kolleega totesi että lähde lätkimään. Hän hoitelee ne muutamat hassut lapset ihan itse sillä kahta ihmistä sille lapsimäärälle ei todellakaan tarvita. Niinpä minä hyppäsin toisen kollegan kyytiin ja huristin kotiin jo neljän kanttiin. Hyvä niin, prinsessa kun oli jo soitellut töihin kertoakseen kuinka kurjaa on kun äiti on töissä niin myöhään ja talossa ei ole edes ruokaa. Sitä muuten oli jääkaapissa.

Eilinen aamu meni lievästi sekaisin, se taas johtui siitä että puin spedelle päälle ja lähdin kiikuttamaan tätä tarhalle sovittuani kolleegan kanssa että köpöttelen tarhalta heidän pihaansa ja huristelen tämän kanssa yhtäkyytiä töihin. Kiikutettuani lasta muutaman kymmenen metriä totesin että ei kuulkaa, en minä sitä tarhaan vie, ukon sisko tarjosi hoitoa jo edellisenä iltana niitä täitä manaillessamme joten soitin tälle ja kas, kiikutin speden takaisin kotiin. 

Huikkasin ukolle että kiikuttaa lapsen siskolleen siinä kohtaa kun lähtee itse hierojalle, teini saa hakea tämän sieltä iltapäivällä. Töistä soittelin tarhalle ja nyt puhelimessa oli speden omista hoitajista yksi joka kyseli mistä spede on mahtanut moisen armeijan päähänsä saada. Koska meillä muilla ei moista armeijaa ollut ollut totesi tämä että onpa hyvä että hän laittoi tarhan seinälle ilmoituksen siitä että vanhempien on parasta tutkia lastensa päät.

Tänään spede menee tarhaan, täti kun lupasi samalla varmistaa että speden sänky ja lokero siivotaan kunnolla samalla kun tämän vaatteet kerätään sieltä päästä muovikassiin kotona pestäviksi. Tämän tarhasoiton jälkeen soitin tosiaan sinne luottokorjaajalle jonka jälkeen alkoikin jo onneksi tunnit omassa luokassa enkä ehtinyt asiaa manailla sen kummemmin.

Iltapäivällä kerhon puolelta taukotilalle loikkiessani yksi opettajista rymisteli vastaan ja huuteli perääni. Kun hän kuuli että en olekaan muka kuin ensi kuun loppuun. Että mitä ihmettä? Kun kuitenkin olet jo ihan yksi meistä että miten niin et ole. Ja niinkuin hän ilahtui kun näki koulun alettua minutkin paikalla ja sitten reksi hänet masensi. Ja kun he niin keväällä sitä kirjettäkin porukalla väsäsi. Että siis mitä ihmettä. Miksi muka.

Selitin tilanteen ja voi kuulkaa. Saisi se TAKK nyt vähitellen vastata, tämähän on ihan kamalaa jos en saa tuolla jatkaa. Varareksikin kun meinasi ratketa kasvoistaan kun huomasi minut paikalla viime viikolla ja lienee ratkeilusta johtuen kipitti aamuna eräänä luokseni kysyäkseen että ehdinköhän millään heidän kässytunneilleen taas tänä syksynä. Töitä olisi vaikka miten mutta hittolainen, miksi tässä nyt kestää näin kauan että saa tietää yhtään mitään???

No, ehkä se on pysyttävä edelleen pöksyissään ja olla hötkymättä, onhan sen koulun alkuun nyt vielä ruhtinaalliset 3 viikkoa joten kaipa se tieto siinä ajassa tänne ehtii. Ja nyt kuulkaa, luulenpa että siirryn toimittamaan aamukuvioitani. Josko ukko viitsisi laittaa pesukoneen päälle herättyään, minä kun en viitsi jättää sitä rämisemään, kolisemaan ja huutamaan ilman valvontaa ja toisaalta, en millään viitsi herättää koko taloa sen ryminällä.

Sen verran varmistelin illansuussa ukolta että jos se rumpu sieltä irti-irti lähtee niin eihän se vessan seinän läpi singahda? Ei kuulemma, jää pesukoneen kopan sisään poukkimaan sen mitä poukkii. Mutta lähellä ei kuulemma kannata silti olla, siis pesukoneen lähellä joten tämä äiti toimi kaikkia kieltoja vastaan ja huuteli illalla vessaan aikoneelle spedelle että "älä mene sinne vaan käy ulkona pissalla jos on hätä". Just.

Ja nyt se on moro, viettäkää kivakivakeskiviikko!