Irkun pikku Spede. Se nuha juu, mikä on kiusannut aina lokakuulta asti erittäin omalaatuisen vaihtelevasti tyylillä kamala nuha-ei nuha-kamala nuha, niin että vaihtelu on ollut suunnilleen tyyliin pari päivää nokka tukossa ja pari iskussa jne. Tästä syystä olinkin aikeissa ottaa Speden mukaan parin viikon päästä olevaan junnun astmakontrolliin ja pitää peukkuja pystyssä, että lääkäri viitsisi samalla kertaa ottaa jotain kantaa Spedeen. Joka on paljon mahdollista koska junnun astmalääkäri on erittäin ihana naisihminen.

Spede ei ole alkuunkaan samassa kunnossa kuin junnu oli pienenä, ei samalla tavalla selvästi astmaattinen, tuskin astmaattinen ollenkaan, mutta neljä kuukautta nuhaa ei liene ihan normaalia kuitenkaan ole. Luulisin. Ja kyllä, kyllä, irkulle iski se jokaiselle äidille perinteinen kyttäysmeininki päälle eilen aamusella, kun vaippaa ja vaatteita vaihdoin pienelle. Jäin oikein katsomaan kuinka tuo hengittää, suuhengittäjähän pojasta on jo tullut nuhan takia lähes täysin, mutta muuten. Aikani siinä tuijottelin nakusillaan hötkyvää palleroa ja kyllä, kieltämättä poika käyttää apulihaksia hengittelyyn ja jokainen astmalapsen vanhempi tietää että se ei ole hyvä juttu se. Joten lienee paikallaan tarkistuttaa tilanne.

Vaan tämäpä nyt ei ole se kipeäkipeä-osuus. Ehei, kipeäkipeä-osuus on tämä. Irkku sai eilen julmetun nuhan. Luokkaa silmät vuotaa-nokka vuotaa-pärskityttää. Koska Speden mielestä kaikki mitä äiti tekee on in ja pop, kehitti Spede omankin nuhansa iltaan mennessä samalle tasolle. No, tämäkään ei ole vielä se kipeäkipeä-osuus. Se kipeäkipeä-osuus tulee tässä.

Hieman ennen yhtätoista illalla kun Spede oli nukkunut jo likemmäs kaksi tuntia, kuului makuuhuonesta armoton huuto. Tutti ei auttanut, no ei tietenkään kun nenä oli tukossa, silittely ei auttanut, syli vasta hiljensi pienen huutokuorolaisen. Takaisin sänkyyn laittelu sai huudon alkamaan hetken kuluttua uudestaan ja lopulta päädyimme ainoaan järkevään ratkaisuun eli Spede väliin ja menoksi. Eikun siis uneksi. Spede sammuikin samantien suunnilleen, kun isi otti tiukasti kaikkuun. Nenä kuulosti kovin tukkoiselta, mutta kumman hauskoja unia pieni silti näki, sellaisia naurupyrskäyksiä siitä vierestä kuului, että oli pakko kurkata nukkuuko tuo todella vai tuijotteleeko isiä. Ehei, umpiunessa toinen.

Hieman ennen kahta yöllä alkoi totaalikarjunta. Johon ei auttanut halit, sylit, tutit tai taputtelut. Irkku kiskoi suosilla vaatteet päälle, mieskin reppana menossa aamuun töihin eli ei tuollakaan ollut enää edes kolmea tuntia tehokasta uniaikaa jäljellä. Spede ja tyyny kainaloon ja olkkariin. Spede oli kuuma kuin kekäle. Väsynyt kuin kulahtanut lapanen. Haisikin vielä pahalle. Ei siinä mikään auttanut, vaippa oli vaihdeltava ja samalla katsoin lämmön. Ja sitähän oli, 39.2 näytti mittari samantien pepusta. Panadolia kehiin ja sohvalle kaksin pötköttämään.

Rintaa silittelemällä sain pienen uneen. Ja sitä rintaa sai silitellä tasaisin väliajoin yöllä. Kun toinen reppana sai niitä huutokohtauksia yhä uudelleen ja uudelleen. Yhtään viileämmältä poika ei tuntunut, eli panadol ei tainnut oikein tehota. Edessä siis lääkärireissu. Kunhan ne nyt aukeaa niin että pääsee aikaa soittelemaan. Nenästä tulee paksua vihreää kamaa joka kuivuu samantien nenän alle. Irkku epäilee joko korva- tai keuhkoputkentulehdusta. Nähtäväksi jää, korvalääkärille suoraan ajattelin ajan soitella.

Ja sitten, eiliseen postaukseen ja sen kommenttilootaan. On tosiaan valitettavaa kuinka vähän lääkärit ottavat asiakseen kertoa haittavaikutuksista ihan peruslääkkeiden kohdalla. Kun siellä pillerien omilla sivuilla pelmasin eilen, osui silmään myös tieto siitä, että saattaa aiheuttaa hiustenlähtöä. Joka onkin ollut irkun ongelma nyt yhä enenevissä määrin viimeisen puoli vuotta. Juu, tiedetään, raskauden jälkeen usein lähtee hiuksia reilummin, mutta hei, tämä ei ole enää sarjaa reilumpi, tämä on sarjaa järjetön.

Ei niitä voi kaiken aikaa irrota tukkokaupalla, joka päivä, aina kammatessa tai ihan vain päätä kääntäessä. Pälvikaljun iskee vielä sanon mä. Toivottavasti tämäkin asettuu nyt kun pillerit on mennyttä elämää, ainakin mieliala tuntuu tasaantuneen jo aika reippaasti. Olen jäänyt miettimään sitäkin, onko hormonikierukan ottaminen sittenkään kovin viisas veto, samaa keltarauhashormonia siinäkin on, tosin pienemmissä määrin. Jään miettimään tätä dilemaa sano.