Koko päivän nukkumisesta. Vika ei tosin ole millään tapaa lapsissa tai ukossa, kyllä se vika on ihan allekirjoittaneen korvien välissä. Tämän viikon aikana olen muutenkin "kunnostautunut" heräilemisessä, ts joka aivaten ainoa yö olen hillunut hereillä vähintään kerran. Viime yö ei ollut poikkeus, ei vaikka nyt herättäjänä ei toiminutkaan päätön yskänkohtaus kuten aiempina öinä. Kunhan nyt heräsin. Neljän aikaan. Kävin vessassa. Join. Otin maitohappobakteerit.

Kuuden aikaan heräsin uudelleen. Tietty. Köpöttelin keittiöön ja nappasin antibiootit. Jotka määrällisesti vaikuttaa jotenkin... tappavilta. Kaksi viissatasta amoxinia kuuluu seuraavat 10 päivää ruokalistaani, kolmesti päivässä. Lisäksi sain codesan comp-yskänlääkettä josta voisin todella kiittää lääkäriä, viime yönä ei tosiaankaan tarvinnut herätä päättömään yskänkohtaukseen tai edes vähemmän päättömään. Muilta osin en sitten oikein tiedä viitsinkö lääkäriä erikoisemmin kiitellä, suhteemme perustuu edelleen puhtaaseen ketutukseen.

Oi että kaipaan sitä aiempaa omaa lääkäriä. Ai että ottaa pattiin tämä uusi. Tämän uuden kanssa kun meni sukset ristiin jo ennen kuin tästä tuli oma lääkäri, taisi olla pari-kolme vuotta sitten kun tämä soitti ja sätti minut pystyyn puhelimitse. Poika 17v, tuolloin 15v, kun oli mennyt ihan omia aikojaan koulusta lääkäriin näyttääkseen... varvastaan? Sormeaan? No,oli mitä oli, jotain joka oli osunut johonkin ja pojan mielestä murtunut.

Lääkäri siis otti ja soitti minulle pojan tutkittuaan, arvosteli hyvin rankoin sanoin sitä että olin päästänyt 15-vuotiaan IHAN yksin lääkäriin sillä tottahan ÄIDIN kuuluu olla lapsen mukana lääkärissä. Siinä puhelun aikana kyseenalaistettiin aika rankasti oikeuteni äitiyteen sillä miten ihmeessä naisella joka EI ole 15veen mukana lääkärissä VOI olla yleensäkään lapsia. Toteamukseni lääkärille siitä että a. poika tuli tietämättäni ja b. oli muutenkin luonteeltaan sellainen ettei kaivannut äitiä kädestä kiinni pitämään omien asioidensa kanssa kaikui kuuroille korville.

Tätä pohjaa ajatellen olikin suunnilleen lottovoitto saada tämä tätönen omaksi lääkäriksi. Ei ole pahemmin käyty ei, ei muuten kuin ihan pakottavista syistä. Ja niistäkin osan on hoidellut ukko sillä tämän kohdalla tätönen on aivan erilainen, liekö sitten syynä pojan 17v ja ukon eri sukunimet jonka ansiosta tätönen ei osaa yhdistää ukkoa tähän vastuuttomaan äiti-ihmiseen. Olen ihan vakavissani harkinnut oma lääkärin vaihtoa sillä minä en tämän tätösen taitoihin oikein luota, eikä eilinen käynti mitenkään parantanut näkemystäni.

Lääkäri kun totesi minun olevan ihan kunnossa. CRP on tullut komeasti alas, eilen aamulla se oli enää 25 eli hyvin lähellä normaalia. Keuhkoista ei kuulunut ylimääräisiä ääniä, eipä silti, ei niitä kuulunut aiemminkaan, ja kuumettakaan ei enää ollut. Siis potilas on selvästikin täysin toimintakykyinen ja -kuntoinen. Täh? Vaikka en pysty kiipeämään kerrosta ylemmäs hengästymättä? Voi voi, sitä kannattaa yrittää nyt vaan sitkeästi liikkua vaikka henkeen ottaisikin. 

Lähdin jälleen kerran jokseenkin typertyneenä lääkärin vastaanotolta. Onko jälkitautien mahdollisuus poistunut tämän taudin osalta? Tai tämän potilaan kohdalta? Miksi ihmeessä kaikki muut minua hoitaneet on painottaneet lepoa? Todenneet ettei pariin viikkoon ole syytä tehdä mitään mikä hengästyttää? Ja tämän lääkärin mielestä voisin vaikka lähteä lenkille treenaamaan keuhkojani kuntoon. Siis täh?

Jostain kumman syystä jätin lääkärin puheet pitkälti omaan arvoonsa. Ehkä kuitenkin toimin ennemmin muiden antamien ohjeiden mukaan sillä oikeasti, jo pelkkä mahdollisuus sydänpussitulehduksen hankkimisesta tähän päälle kauhistuttaa. Kiitos mutta ei kiitos. Jos kaikki tähdet ja suojelusenkelit ja vaikkas mitkä on olleet näin kohdallaan ja selviän keuhkokuumeesta näin vähillä kärsimyksillä niin hitto soikoon, en tosiaankaan ryhdy koettamaan onneani ja testaamaan missä se raja menee jälkitautien suhteen.

Kotiin suoriuduttuani otin luonnollisestikin vaakatason sängyssä. Sieltä sängystähän minä sinne lääkäriin ponnistinkin. Tuijottelin Kennedy's-leffan loppuun, söin ukon tekemää jauhelihanakkisoppaa ja hörpin kahvia. Ukon vanhin sisko ja äiti pelmahti kolmen kanttiin pikapikakäynnille, he kun olivat ajatelleet että eivät todellakaan tahdo väsyttää minua entisestään. No, ehkä nyt olisin jaksanut istua keittiössä heidän seuranaan kahvikupposten ajan, ei tässä nyt kuolemansairaita sentään olla.

Heidän lähdettyään siirryin seuraavan leffan pariin, Oikeuden palvelija oli ehdottomasti yksi parhaista näkemistäni leffoista aikoihin! Leffan jälkeen siirryin olkkariin, kas kun vuorossa oli lasten leffailta ja Herra Popper ja pingviinit. Loistava elokuva sekin! Illan päätteeksi tuijotin vielä Bad Teacher-leffan mutta ehkä se ei sitten kolahtanut niin kovin koska aiempi tarjonta oli niin mahdottoman loistavaa. Että niin. Aika hyvällä mallilla tämä leffojen tuijottelu alkaa olla, ei ole enää montaa jäljellä ukolle kirjaamassani tilauslistassa.

Ja nyt kuulkaa taidan siirtyä takaisin sänkyyn. Johan tässä on oltu liki tunti pystyasennossa. Se on siis moro ja viettäkää kivakivalauantai!